Kolumni: Launo Päivätie laittaa lusikkansa avioliittosoppaan

Vanha jäärä kun olen, en malta olla pistämättä lusikkaani siihen soppaan, jota keskustelu tasa-arvoisesta avioliitosta hämmentää.

Vanha jäärä kun olen, en malta olla pistämättä lusikkaani siihen soppaan, jota keskustelu tasa-arvoisesta avioliitosta hämmentää.
Satuin kuulemaan radiosta Pyöreän pöydän keskustelun, jossa joku Maija Vilkkumaa hehkutti ääni väristen, miten maaliskuun alussa voimaan tullut tasa-arvoinen avioliittolaki on kenties vuosisadan, jopa vuosituhannen tärkeimpiä päätöksiä Suomessa. Se iso ihmisoikeuskysymys.
Rohkenen olla toista mieltä. Tärkeämpiäkin hoitamattomia asioita vielä on. Esimerkiksi retuperällä oleva vanhustenhoito, työttömyys, nuorten syrjäytyminen, lisääntyvät mielenterveysongelmat, perheväkivalta ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ihmisoikeusloukkauksista on kyse näissäkin, mutta hyvinvointikuplassaan elävä eliitti elämöi siitä, ettei kirkko suostu vihkimään homo- ja lesbopareja!
Tasa-arvoisesta avioliittolaista on nyt äänestetty eduskunnassa kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla laki on pitänyt. Sen luulisi riittävän. Mutta ei. Nyt vaaditaan, että kirkon on käytävä vihkimään homopareja, tai ainakin liitot on Herran huoneessa siunattava.
Olkoonkin niin, että jos avioliitto on homoille ja lesboille ihmisoikeuskysymys, niin kirkolle vihkiminen on uskonnollinen toimitus. Siitä päättää kirkko itse omien oppiensa ja periaatteidensa mukaisesti. Siihen ei ole muilla nokan koputtamista. Jos kirkon linja ei ketä miellytä, yhteisöstä pääsee eroon napin painalluksella.
Oma lukunsa ovat ne erikoisuutta tavoittelevat papit, jotka kieltoa uhmaten vihkivät homopareja ja agitoivat seurakuntalaisia työnantajaansa vastaan. Normaaleilla työmarkkinoilla moinen käytös oikeuttaisi välittömästi työsuhteen purkuun. Kuinkahan kauan kirkko moista katsoo?
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Tiina Ojutkangas

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo