Kolumni: Katkeruus on myrkkyä

Sielun syövältä voi itsensä pelastaa.

Kuulin viikon sisällä kaksi erilaista tarinaa katkeruudesta.
Vuorineuvos Simo Vuorilehto kertoi Nokian pääjohtajakaudellaan pettyneensä niin pahasti luottamiinsa läheisiin työkavereihin, että oli ajoittain erittäinkin katkera.
Vaikka hän vakuutti omaelämäkerran kirjoittamisen loitontaneen ikävimmät muistot, saattoi havaita niiden nousevan herkästi pintaan vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Pienessä kyläkoulussa rankan kiusaamisen kohteeksi joutunut nykyinen start up -yrittäjä Janne Neuvonen puolestaan kasvatti unelmistaan kilven katkeroitumista vastaan.
Siitä huolimatta, että joutui lapsena purkamaan päivän paineet iltaisin itkulla, hän uskoi vielä jonain päivänä muuttavansa maailmaa.
Piilaakson kautta maailmaa nyt valloittava ideanikkari luottaa iloon arjessaan ja hyvällä mielellä tekemiseen.

Reiluudesta ja rehdistä pelistä on kampanjoitu ja pidetty seminaari, jos toinenkin, mutta yhä vain kaltoinkohtelu jyllää niin koulumaailmassa kuin työelämässä ja elämässä yleensäkin.
Pettymyksiä, loukkauksia, nöyryytystä ja häpeää seuraa katkeruus. Vääryyksistä ja vastavuoroisuuden puutteesta kehkeytyy viha, joka nappaa tiukasti otteeseensa. Jos sen vangiksi antautuu, saa kostonkierre voimaa.

Pettymyksiä ei voi väistää, mutta katkeruuden myrkyltä ja sielun syövältä voi itsensä pelastaa. Joskus se tarkoittaa vieroittumista ikäviksi koetuista läheisistä, sukulaisista, ystävistä, koulu- tai työkavereista.
Vuosikymmenten pahaan oloon, jatkuviin ikävyyksiin, vihanpitoon ja kaunankantoon ei kannata elämäänsä ja energiaansa haaskata. Osa ihmisistä yksinkertaisesti vain on ikäviä tyyppejä tai niin kuin Simo Vuorilehto asian muotoili: ei niin kovin sympaattisia!

Kirjoittaja on Itä-Savon toimittaja.

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo