Luontokolumni: Lintuvisa — Vaikka lintu kuinka yritti esitellä tuntomerkkejään, tunnistamatta jäi

Kulorastasta hieman pienempi mutta räkättiä kookkaampi, ruskeasävyinen ja aika peloton.
Sellainen lintu katseli vaaksankorkuisessa heinikossa kaula pitkänä, nokka yläviistoon ojennettuna kun vaimo linnun iltakahdeksan aikaan äkkäsi.

Koiralenkiltä palattuaan patisti minua tarkistamaan, josko lintu olisi edelleen heinikossa.
Eipä näkynyt, mutta asetuttuani kuistille kiikarein varustautuneena pyrähti arvatenkin samainen lintu koivikosta kohtaan, jonka vaimo oli osoittanut. Harmaa pää ja aavistuksen kaareva, lyhyehkö nokka ojentuivat jälleen yläviistoon niin, että pään ja nokan erotti heinien yläpuolella jotakuinkin selvästi.

Siirtyessäni kiikareineni lähemmäs siivekäs pyrähti takaisin koivikkoon.

Lintukirjojen selaaminen ei vienyt tunnistamista yhtään eteenpäin ja turhauma alkoi vallata mielen. Samassa lintu ilmaantui koivikosta kolmannen kerran, kuin olisi aavistanut aiheuttamansa päänvaivan. Se laskeutui pihatien suulle josta lähti kävelemään maantien laitaa osittain heinikkoon kätkeytyneenä.

Siis kävelemään, joten rastas, joka yleensä hyppelee tasajalkaa ravintoa etsiessään, se ei todennäköisesti ollut. Tämä asteli arvokkaasti kuin fasaanit, vuoroaskelin kuten kottaraiset, joita suurempi se kuitenkin oli. Ehkäpä siivekäs kyllästyi antamaan meille vihjeitä, koska tämän yhden pisteen vihjeenkään jälkeen emme tunnistaneet sitä.

Aioin siinä illankähmyssä soittaa tutulle rengastajalle tuntomerkkien ollessa vielä tuoreena mielessä. Toisaalta mietin lintukirjojen kuvia selaten voisiko kukaan toinenkaan havaitsemieni tuntomerkkien avulla sanoa mistä linnusta on kyse. Ei voisi, joten en soittanut.

Vielä jäi edellä mainitsematta eräs merkittävä tuntomerkki minkä mysteerilintu ehkä halusi tienlaitaa jaloitellessaan meille yhden pinnan vihjeenä antaa. Linnulla oli nimittäin vantterat, keltaoranssit jalat. Voisi sanoa kurppamaisen vankat ja lyhyet mutta viklojen sekä karikukkojen oranssit. Linnun koko sekä pyrstön malli sopisi täysikasvuisen esim. pikkuhuitin tunnusmerkkeihin, pään väritys mukaan lukien.

Herää tietenkin kysymys, miksen sitten kuitenkin soittanut sille rengastajalle. Äitini on joskus kysynyt innokkaana lintujen talviruokkijana minulta mikä oli sellainen keltavihreä, talitiaisen tai punatulkun kokoinen yksinäinen lintu ruokinnalla.

Kysyttäessä yksityiskohtia, vaikkapa nokan mallista tai pyrstön, yleensä vastaus kuuluu, ettei tullut sellaista merkille laittaneeksi. Vääjäämättä totesin yhtäläisyyttä havaintojen laadussa. Jäi siis tämä heinikossa kulkija Oriolukseen ilmoittamatta.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet