Luontokolumni: Tarinoita puurakentamisesta — ”Olen laskenut, että kriteerit täyttävästä puusta saa rustailtua reilut 40 pönttöä”

Itä-Savon luontokolumnisti Pekka Mäkinen etsiskelee tuoreessa kolumnissaan metsästä täydellistä puuta linnunpönttöjen rakentamista varten.

Pekka Mäkinen

Asumus vesilinnulle, pöllölle ja puukiipijälle.
Asumus vesilinnulle, pöllölle ja puukiipijälle.

Kun pihan haavikossa ilmenee harvennustarvetta, silmäilen yksilöitä joista saisi kelvollista lautaa linnunpönttöjä varten. Jos puussa näyttää olevan yksikin tikan tekemä kolo, jätän puun kasvamaan. Ajatuksia ja suunnitelmia herättävän haavan tulee olla mahdollisimman ehyt ja suhteellisen suora. Sellainen, että tukista saa ajettua sirkkelillä joltisenkin vaivattomasti 25-30mm vahvuisia lautoja, ns. tuppeen sahattuja, eli ainakin toisella syrjällä puun kuori jäljellä.

Haapa on useiden kokemusten kautta osoittautunut kelvolliseksi linnunpönttöpuuksi. Toki sitä ei voi välittömästi sahauksen jälkeen ottaa työstettäväksi; kuivumiseen tarvitaan jotakuinkin vuosi. Muutamia vuosia sitten sahautin mainitut kriteerit täyttäviä pihahaapoja, joista syntyi kukkalaatikoita ja erinäinen määrä linnunpönttöjä. Haavan pinta kaunistuu ajan myötä; vuodet hopeoivat kukkalaatikoiden pinnat.

Ehkä luonnosta perillä olevat tätä lukiessaan paheksuvat luontopalstan pitäjää merkittävän monimuotoisuutta ylläpitävän puun kaatamisesta.

Ehkä luonnosta perillä olevat tätä lukiessaan paheksuvat luontopalstan pitäjää merkittävän monimuotoisuutta ylläpitävän puun kaatamisesta. Puolustuspuheeksi minun sallittakoon tuoda esille laskentamalli, jolla määrittelen linnuille lopulta koituvan hyödyn kaatamastani puusta. Mikäli tuo haapa saisi olla ja elää koko oletettavan elinkaarensa ajan, eli maksimissaan noin 100 vuotta, se toki elättäisi puulajeista kaikkein monipuolisimman faunan olemassaolollaan, hyönteislajeja unohtamatta. Kololinnut tekisivät siihen pesäkolojaan ehkä keskimäärin kolme, jossa pesisivät ensin tikat valkoselkätikasta, harmaapäätikasta kookkaimpaan eli palokärkeen. Näiden kolontekijöiden jälkeen rungon kätköissä saisivat alkunsa pöllöjen (varpus- ja helmipöllöt) jälkeläiset. Oravat ja liito-oravat sekä näätäeläimet kilpailevat myös rei’istä. Puukiipijät pesivät runkojen koroissa. Oletettavaa kuitenkin on, ettei näissä luonnonkoloissa pesitä läheskään joka vuosi. Yöpymispaikkoina niitä tosin hyödynnetään säännöllisesti.

Olen laskenut, että kriteerit täyttävästä puusta saa rustailtua reilut 40 pönttöä. Hukkapätkistä ja jäännöslaudoista syntyvät sisäpohjat ja katot. Kairaamalla valmistettuja pökkelöpönttöjäkin valmistuu jokunen kymmenen. Näillä laskelmilla olen lepyttänyt omaatuntoani seisoskellessani liiterissä arvioimassa, mistä laudasta tänä keväänä ryhdyn nikkaroimaan leppälinnuille pesälaatikoita. Kottaraisillekin niitä olisi rustattava, ja sijoiteltava ensisijaisesti peltojen laidoille. Niitä saisi olla enemmänkin lähekkäin, yhdyskuntamaisesti. Kottaraiset kelpuuttavat mieluiten pesäpaikakseen alueen, jolla sijaitsee useampia kottaraiskoon pönttöjä.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.