Luontokolumni: Hetken kultaamat — Auringonlaskun aikaan taivaanranta näyttäytyy silmiä hivelevän kauniina

Iltataivas näyttäytyi keltaisissa liekeissä, pilvien reunat musteensinervänä kontrastina; taivas kirjaimellisesti eli.

Kannattaa tulla katsomaan, huikkasi vaimo minulle, joka istuin selkä kuperana tietokoneen ääressä. Kampesin itseni ähkäisten ylös ja lampsin pihalle. Kauan ei tarvinnut ihmetellä mikä siellä niin näkemisen arvoista oli.

Iltataivas näyttäytyi keltaisissa liekeissä, pilvien reunat musteensinervänä kontrastina; taivas kirjaimellisesti eli. Tovin näytelmää ihailtuamme vaimo kiirehti hakemaan kameraa. Hänen palatessa kameroineen näytelmä oli päättymässä, sen hehkusta oli jäljellä vain aavistuksen antava sävy, iltataivaan tunnusomainen kellervyys.

Ennen kuin se jatkoi matkaansa, se malttoi vielä asettua toviksi seinustalle ja levittää keisarilliset siipensä auringolle ja kamerallemme.

Ei se ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta, kun iltataivaan värikylläisyys pysäyttää, kunnes haltioitumiseltaan tokenee äkkäämään, että näkymän voisi myös ikuistaa. Mutta on paljon mahdollista, ettei kuva tallennu arkistoitavaksi siinä loistossaan jollaisena se omaan tajuntaan kulkeutui.

Elokuun vaihde lennätti ihailtavaksi monen sorttiset perhoset, tottahan myös ne paljonpuhutut gammayökköset. Päiväperhosten paraatin puutarhassamme avasi hieman harvinaisempi mutta sitäkin näyttävämpi ritariperhonen. Se oli siksi nopea näyttäytyminen, että kameravalmiudesta tuskin olisi ollut näin noviisina hyötyä.

Saunan länsiseinustalla viihtyvät runsaskasvuiset mintut. Hellepäivänä kukinnan puhjettua kasvustossa kävi perhosten ja muiden hyönteisten kuhina. Aherrusta tuli ensin vain ihailtua, kunnes joukkoon liiteli huomattavan kookas perhonen, joka lähemmin tarkasteltuna paljastui keisarinviitaksi. Vaimo supatti että nyt on kyllä haettava se kamera.

Kameran ollessa valmiudessa tilanne muuttui haastavammaksi; lepattelijaa alkoivat matalampien, perhoskasveina tunnettujen minttujen sijaan kiinnostaa saunarakennuksen räystäslautoja hipovat kultapallot. Kookas perhonen oli pitkämielinen laadultaan. Se viihtyi kultapallollaan huolimatta siitä, että vaimo taivutti kukkavartta niin matalalle, että yletyin viemään pokkarin linssin melko liki perhosta. Ennen kuin se jatkoi matkaansa, se malttoi vielä asettua toviksi seinustalle ja levittää keisarilliset siipensä auringolle ja kamerallemme.

Monet kerrat olemme todenneet, että paras tapa välttyä näkemästä mitään mielenkiintoista on kuljettaa kameraa tarkoituksellisesti mukanaan. Joskus toki onnistaa. Ilman tallenninta oltiin liikkeellä viime sunnuntaiaamunakin. Joku oli kipannut metsätien varrelle omenia. Kymmenet amiraaliperhoset pelmahtivat siivilleen tullessamme kasan kohdalle. Mieleen tuokin hetki kyllä tallentui.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut