Kolumni: Koko kesä baarissa

Kun toukokuussa juoksentelin taimimyymälöissä kyselemässä perhosystävällisiä kasveja, niin vähänpä tiesin tulevaisuudesta. En lainkaan aavistanut, että viettäisin koko lomani baarissa, tai tarkemmin: sen vieressä.

En ole mikään viherpeukalo. Tämän sai huomata myös perhosista intoileva mieheni, joka keväällä pyysi minua istuttamaan mökille kukkia, jotka houkuttelisivat perhosia pihamaalle hänen valokuvattavakseen.

Tungin purkkeihin pelargoniaa ja markettaa vailla sanottavaa tulosta. Kosmoskukasta sentään oli johonkin, mutta senkin kasvua vaikeutti kova tuuli, joka puhalsi ruukun aika ajoin kumoon, jolloin kukan varret ja oksat katkeilivat.

Baari tässä on perustettava, mies puuskahti.

Kun löysin mökille vietävien elintarvikkeiden joukosta punaviinipullon, ilahduin. Aatokseni ohjautuivat suoraan sangen romanttiseen näkymään: kynttilöiden lepattavia liekkejä, tunnelmallista musiikkia, ehkäpä muutama rakastava sananen toinen toisillemme. Etsiytyisikö jopa käsi käteen? Jäin odottamaan iltaa.

Jo paljon ennen auringonlaskua tajusin, että turha luulo! Ei punaviini suinkaan ollut minua varten.

Viisasten juoma oli tarkoitettu perhosille, kenellepä muillekaan? Pullollinen sekoitettiin osaksi kummallista nektaria, johon kaadettiin myös olutta ja etikkaa sekä monta ruokalusikallista fariinisokeria. Sitten tuotosta sekoitettiin ja loroteltiin muovipurkin pohjalle, josta se imeytyi huokoiseen liinaan, jonka reunat ulottuivat purkin ulkopuolelle.

Perhosbaari sijoitettiin kuistin kulmalle, missä sitä olisi helppo tarkkailla.

Nyt kun baarin kupeessa viettämäni kesä alkaa olla takanapäin, voin tunnustaa, että on baarissa joskus ollut hauskempaakin. Tämän kesän baarissa ei soinut karaoke, ei juteltu tuntemattomien kanssa, ei huudeltu vieraisiin pöytiin. Tässä baarissa vain surisi.

Kävi nimittäin niin, että litku, johon minun punaviinini oli sotkettu, ei suinkaan vetänyt puoleensa perhosia, vaan houkutteli vain ja ainoastaan ampiaisia. Myös yksi herhiläinen piipahti imaisemassa kärsänsä täyteen. Silloin tällöin paikalla pyörähti jokunen amiraaliperhonen, mutta pääosin baarijakkarat oli miehitetty raitapyrstöisillä pistiäisillä.

Sadat ampiaiset olivat niin kiihkoissaan baarin antimista, ettei niiltä onneksi liiennyt energiaa minun pistelyyni. Saatoin lukea kirjaani ja juoda päiväkahviani metrin päässä ampiaisparvesta täysin turvallisin mielin. Fariinisokerilla makeutettu punaviini maittoi niille huomattavasti paremmin kuin rintsikoissaan helteessä läähättäneen naisihmisen hikinen nahka.

Ja jos nyt joku kysyy, miksi ihmeessä suostuin lomailemaan ampiaisyhdyskunnan vierellä, niin voin vain vastata, että — luoja paratkoon — sitä minäkin olen itseltäni kysynyt.

Mutta miten on, voiko ihminen maistella perhosbaarin litkua? Itse en olen sitä kokeillut, mutta perhosharrastajien Facebook-ryhmässä asiaa on käsitelty. Muuan perhosharrastaja kertoi vaimonsa ottaneen vahingossa huikan syöttipullosta ja suuttuneen erehdyksestään niin, ettei ollut puhunut miehelleen kahteen viikkoon sanaakaan.

Kirjoittaja on Itä-Savon tuottaja.

ulla.ylisaari@ita-savo.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet