Kolumni: Suomalainen välttää puhumista, pussailua ja tööttäämistä

Kun ei koskaan soita auton torvea, ei tosipaikan tullen edes tiedä, mistä äänimerkki löytyy.

Kolumni: Suomalainen välttää puhumista, pussailua ja tööttäämistä

Nyt kun Suomen satavuotismerkkivuosi on takanapäin, voi taas rauhassa kirjoitella Suomen huonoista puolista, ilman, että joku alkaa syyttää epäisänmaalliseksi. Huh helpotusta! Jo tässä tulikin pidäteltyä.

Esimerkiksi kansalaisten kyvyttömyys käyttää auton äänimerkkiä on yksi maamme epäkohdista. Jo pelkästään se, ettei koko asialle ole oikein virallista termiä, kertoo siitä, että aihe on meille vaikea. Joku puhuu tuuttaamisesta. Toinen painaa piippiä. Kolmas räikättää.

Etelä-Euroopan maissa auton äänimerkin käyttö on luonnollinen tapa kiinnittää muiden huomio. Kun tulet serpentiinitiellä mutkaan, voi töräyttää, jotta vastaantulijat osaavat varautua tuloosi. Kun ohitat pyöräilijöitä, on heillekin hyvä töötäyttää torvea, jotta eivät säikähtäisi ohi suhahtavaa autoa. Ja kun tien laidassa kävelee tuttu, voi hänellekin tuutata, että heipä hei!

Näin siis muualla, ei meillä. Meillä ei puhuta, pussata — eikä töötätä. Kun kävin autokoulua vuonna 1983, oli kirjallisessa kokeessa kohta, jossa kysyttiin, onko torven soittaminen sallittua kyydittävän kutsumiseksi. Väänsin ruksin ei-ruutuun niin voimallisesti, että kynänterä katkesi aivan kuin Punaisen viivan Riikalla äänestyskopissa. Ei ole, ei todellakaan ole! Koe meni läpi ja siitä pitäen olen uskollisesti noudattanut torvensoittokieltoa.

Suomessa tyyttäys on aina negatiivinen ilmaus. Sillä ei eteläeurooppalaisten tavoin tervehditä tai varoiteta. Suomessa sillä moititaan, paheksutaan ja muistutetaan kanssa-autoilijalle, että sinun kaltaistesi olisi parasta kulkea bussilla tai kävellen.

Hyväksyttyä äänimerkin käyttöä on oikeastaan vain äärimmäinen hätätilanne. Sellainen hätä on esimerkiksi eksyminen. Kun käly katosi muutama vuosi sitten marjametsään, hänen miehensä ajoi autolla metsätien varteen ja alkoi töötötellä. Pahoin pelästynyt ja hyttysten syömä käly suunnisti äänen perässä autolle ja selvisi kuin selvisikin ihmisten ilmoille. Mustikkasanko tosin oli kaatunut matkalla.

Tässä jokin aika sitten seisoin savonlinnalaisessa risteyksessä ja vaikka valo oli vihreä, auto edessäni pysähtyi. Ajattelin, että tuollepa kuskille ihan ystävällisesti vähän piippaan, jotta päästään kaikki eteenpäin.

Töytäisin ratin keskustaa, ei tapahtunut mitään. Heiluttelin viiksiä, vinkkarit räpsyivät, mutta ääntä ei kuulunut. Painoin kaikenlaisia nappeja, mitä ratin ympäristössä oli. Lasit peseentyivät ja hätävilkut tuikkivat, mutta ei kuulunut törähdystä, ei.

Sen sijaan takaani kuului kumea tööttäys. Edestäni auto oli livahtanut liikkeelle etsintöjeni aikana ja nyt se olin minä, joka tukin liikenteen. Ja komeasti tukinkin, kaikki valot vilkkuen ja sekä edessä että takana pyyhkimet viuhuen.

Mistä apu kaltaisilleni äänimerkkiavuttomille? Kun nyt Savonlinnaankin perustellaan näitä TI-halleja, joissa tee-se-itse-ihmiset voivat korjailla autojaan, niin voisiko samaan syssyyn tehdä muutaman äänieristetyn TÖ-hallin? Siellä autonsa ominaisuuksista tietämättömät kuskit voisivat käydä etsimässä kulkupelinsä tööttiä ja harjoitella sen käyttöä.

Kirjoittaja on Itä-Savon tuottaja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset