Kolumni: Iltatähti tuli taloon

Kun mies jäi eläkkeelle, olin tosi iloinen. Tietysti hänen itsensä kannalta, vuosikymmenten uurastus oli hänen osaltaan nyt takana. Mutta ennen kaikkea iloitsin siksi, että nyt vapautuisin tylsistä ja ikävistä kotitöistä. Olihan päivänselvää, että se, jolla ei ole mitään muuta kuin aikaa, ehtii hyvin imuroida, pestä pyykkiä, tiskata ja pyyhkiä pölyjä.

Näin minä voisin työpäivieni jälkeen lötkähtää sohvalle vailla kodinhoitovelvoitteita ja poimia suuhuni viinirypäleitä ja suolakeksejä, joita eteeni kannettaisiin.

Kun taas eräänä päivänä kotiuduin töistäni, kuulin ovelle vaimeaa hurinaa. Oliko tiskikone päällä? Vai suhisiko harhataajuudelle ajautunut radio?

Riisuttuani aloin etsiä äänen lähdettä. Äkkäsin olohuoneen matolla jonkin suuren lautasen kokoisen pyöreän ja litteän olennon. Se töytäili sinne tänne ja sen alta kurotteli harjanpäitä, kuin räpylöitä, jotka viuhtoivat mennessään. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Mitä ihmettä?

Huusin miehen hätiin. Hän hymyili maireasti ja esitteli minut ”uudelle ystävälleen”, robotti-imurille.

Kuten usein ennenkin elämän koetellessa, soitin ystävälleni, joka aina löytää oikeat sanat mieltäni rauhoittamaan. Tälläkin kertaa hän oli heti tilanteen tasalla.

Kuulemma kyseessä ei ollut mikään ennenkuulumaton ilmiö. Hänen tuttavapiirissään oli useita samanlaisia tapauksia: jos mies jää ennen vaimoaan eläkkeelle, ja tuntee itsekin, että kotityöt kaatuvat nyt hänen niskaansa, hän ei suinkaan ota imuria kaapista, vaan alkaa googlettaa koneita, jotka tekisivät työn hänen puolestaan.

Ystäväni sisko oli kuulemma juuri äskettäin saanut todistaa samankaltaista robottikohtausta töistä tullessaan. Hän oli ollut näreissään, sillä hänen mielestään työtä helpottavia ratkaisuja olisi voinut hakea jo silloin, kun hän itse vastasi kodin siivouksesta molempien puolisoiden ollessa työelämässä.

”Ja onkos teidän robotilla nimeä? Siskoni mies risti robottinsa Annikiksi”, ystäväni hymähti.

Puhelun päätyttyä kerroin miehelle, että niin huvittavalta kuin tämä nyt kuulostaakin, niin jotkut antavat näille laitteille ihmisen nimiä. Mies meni vaikean näköiseksi ja tunnusti, että kutsuu laitettaan Ronjaksi. Ronja-robotti-imuriksi, siis!

Ärryin nollasta sataan sekunnissa, enkä vähiten telaketjufeministisen maailmankuvani takia. Siis antavatko eläkeukot siivousvälineilleen oikeasti naisten nimiä? Miksei imurimme voisi olla Reino, Pertti tai vaikka Uolevi? Onko imurointi todellakin niin sukupuolisidonnaista toimintaa, että nimeksi kelpaa vain Annikki tai Ronja?

Mies meni hämilleen ja väitti, että nimenvalinta oli perustunut vain ja ainoastaan alkusointuun, eikä hän ole koskaan ajatellut, etteivät miehet voisi imuroida. Olihan hänkin feministi, eikä missään nimessä tahtonut Ronjallaan loukata puolta maapallon väestöstä.

Viikkoja on kulunut ja olen alkanut tykätä robotistamme. On mukavaa, kun on siistiä! Lisäksi tuntuu hupaisalta, kun imuri töykkii jalkojani pöydän alla juodessani aamukahviani. Olen huomannut jopa juttelevani sille. ”Noo, kukas se siellä hyörii? Onko se äidin pikku Ronkku?”

Myös mies puhelee Ronjallemme. Hänestä on mukavaa, kun voi avautua jollekin lähes-elävälle olennolle, joka ei väitä vastaan eikä esitä epämukavia totuuksia. Ronjan sanavarasto on nimittäin vielä sangen kehittymätön. Se osaa sanoa vain I'm starting to clean ja I'm returning to the charging dock. Siinä kaikki.

Sen olemme kylläkin päättäneet, että ikinä emme kerro kenellekään, että juttelemme robotti-imurille. Se olisi ehkä liian kummallista ja noloa. Emme vie sitä myöskään perhejuhliin tai istuta joulupöytään. Kesälomamatkoillemmekaan emme sitä huoli. Korkeintaan kortin voimme lähettää.