Luontokolumni: "Sitä vähän nokka pystyssä hamuaa muualla olevia reittejä eikä osaa arvostaa oman kunnan alueella sijaitsevia kelvollisia ja yllättäviäkin retkikohteita"

Itä-Savon luontokolumnisti Pekka Mäkinen pohtii kolumnissaan muistojaan retkeilyreiteistä.

Kun poimit maasta löytämäsi sulan tai höyhenen, hypistelet ja ehkä nuuhkaiset sitä tuoreuden varmistamiseksi. Löydös voi kantaa tapauksesta riippuen hyvinkin etäälle menneisyyteen. Siinä sitten seisoskelet siivekkään osanen kourassasi, muistojasi kelaten.

Itselläni kuvatallentimena toimii kenkälaatikko, johon on tullut vuosikymmenten aikana kerättyä moninaisia sulkia patikkareiteiltä ympäri Suomen. Vieläkin ukkometson pyrstösulka, milloin sellaisen maastosta yhytämme, kurkottaa ajatuksemme Riisitunturille johtavalle polulle. Matkalla laelle löysimme tuollaisen tumman, leveän sulan joka liikahteli kevyesti varvun varassa.

Suotuisan mielialan vallitessa hyppysiin tarttunut retkeilykartta kulkeutuu pöydälle ja avautuessaan pölläyttää ajansaatossa laimentuneen hyttysöljyn tuoksahduksen ilmoille. Ei ole vaikeaa palata mielikuvissaan retkeilymaastoihin, joissa öljyä iholle siveltiin. Laikkuista, taitekohdistaan puhki hiertynyttä karttaa katsoessa voi uskomattoman tarkoin muistaa levähdyskallion, eväshetket, sään ja äänimaailman. Lyhytkin patikkapolku voi muodostua suosikkipaikaksi, jolle on palattava vuosi vuoden jälkeen. Jokaisella on omat ihanteensa maaston suhteen. Joku halajaa lapsuutensa lähteille kuivaan kangasmaastoon, syksyisille puolukkaretkille. Toinen kaipaa retkeilymaastoltaan järeitä kelopuita. Toisaalta, kukapa ei? Sisiliskot, korennot tai aurinkoisilla pitkospuilla paistatteleva turkoosihohteinen rantakäärme jättävät lähtemättömän vaikutuksen.

Itse pidän reitistä jolle mahtuu mahdollisimman monimuotoista maastoa nousuineen, laskuineen - yllätyksineen. Kuivaa kangasmetsää siinä missä reheviä kosteikkopainanteita, kalliolouhikkoa ja rantaviivaa.
Ehkä on niin, että ihmismieli näkee paremmin etäälle kuin lähelle. Sitä vähän nokka pystyssä hamuaa muualla olevia reittejä eikä osaa arvostaa oman kunnan alueella sijaitsevia kelvollisia ja yllättäviäkin retkikohteita. Vaimon kanssa olemme kesäisin ajeluttaneet vieraitamme Vilkaharjun maisemissa ja vähän noloina vastanneet kieltävästi vieraiden kysyessä, olemmeko käyneet Vilkaharjun retkeilypoluilla.

Hopeasaaressa olemme poikenneet uimassa koirien kera. Matkalla tulee pysähdyttyä lotjien hautausmaaksi nimeämäämme lahdenpohjukkaan. Muutaman askeleen päässä Hopeasaareen johtavasta tiestä voi kokea tuulahduksen menneiltä aikakausilta. Vilkaharjun kaksiosainen reitti pitää sisällään monipuolisuutta, jota kaipaan päiväretkikohteelta. Polkuverkostoa opasteineen on vastikään ehostettu, joten jospa ensi kesän lomalaisille voimme jo ylpeinä kertoa että reitti on nähty ja kannattaa mennä toistekin.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Kommentoidut