Launo Päivätie on kolumnissaan sitä mieltä, että irtisanomisen pelko ei lisää tuottavuutta

Launo Päivätie on kolumnissaan sitä mieltä, että irtisanomisen pelko ei lisää tuottavuutta

En liiemmin rakasta tätä Sipilän riistäjähallitusta, mutta en kyllä nyt sympatiseeraa myöskään sitä vastaan änkyröivää ammattiyhdistysliikettä.

Riita henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta alle 10 henkilön yrityksissä on saanut täysin kohtuuttomat mittasuhteet.

Siinä kun hallitusjuntta ja ay-jyrät riitelevät, laskun maksavat yritykset, joita kyseinen lakiuudistus ei edes koske. Maksumiehiksi joutuvat maanantaina myös lapset ja vanhukset, joilta JHL uhkaa viedä ruuan suusta.

Hallitus perustelee uudistusta sillä, että pienet yritykset eivät uskalla palkata työntekijöitä, kun niistä on tarpeen tullen vaikea päästä eroon. Irtisanomisen vaikeus on kuulemma työllistämisen este.

Mutta näinköhän tuo irtisanomisen helppous uusia työpaikkoja paljoakaan lisäisi. Jos laiskalle työntekijälle annetaan potkut ja tilalle palkataan uusi ja ahkera, niin eivät siinä työpaikat juuri lisäänny.

Kyllä lisääntyvät, väittävät yrittäjät. Ja hallitus uskoo. Kun tuottavuus paranee, paranevat myös työllistämisen mahdollisuudet.

Mutta kuinkas kävi silloin, kun pienten palveluyritysten arvonlisäveroa muutama vuosi sitten alennettiin työllistämisen nimissä. Hinnat pysyivät ennallaan, yritysten tuottavuus parani, mutta uutta väkeä ei palkattu ja kokeilusta luovuttiin.

Jokin tässä yhtälössä mättää ja pahasti

Luullaanko hallituksessa todellakin, niin kuin Hesarin analyysissä viikolla arveltiin, että työntekijät tekevät työnsä paremmin, jos tietävät, että heidät voidaan irtisanoa entistä helpommin.

Eivät tee. Siinä käy juuri päinvastoin. Jatkuva irtisanomisen pelko ja epävarmuus lamaannuttavat koko työyhteisön, eikä se pysty parhaimpaansa. Tietää nimimerkki kokemusta on.

Yrittäjät valittavat, että on riski palkata uusia työntekijöitä. Mutta eikös yrittämiseen sisälly aina riski? Ei synny kasvua ja menestystä, ellei uskalla ottaa riskejä? Riskit kuuluvat yrittäjyyteen.

Irtisanomiskiistassa käytettyjä mantroja ovat myös, että eivät yritykset palkkaa työntekijöitä irtisanoakseen heitä, eikä ketään voida jatkossakaan irtisanoa ilman perusteltua syytä. Jos näin kerran on, niin miksi ihmeessä irtisanomisia pitää helpottaa. Jokin tässä yhtälössä mättää ja pahasti.

Luulisi hallituksessa istuvien poliitikkojen tekevän työnsä paremmin, kun tietävät, että heidät on tulevissa vaaleissa mahdollista irtisanoa entistä helpommin. Äänestäjät hankkiutuvat eroon itselleen epämieluisia päätöksiä tekevistä poliitikoista ja äänestävät tilalle parempia.

Antti Rinteen porukat ovat tämän tajunneet. Kun koko ammattiyhdistysliike on masinoitu vasemmiston vaalityöhön, silloin ei keinoja kaihdeta. Pannaan vaikka koko Suomi seis, että saadaan hallitus vaihdetuksi. Vähät silloin siitä, että kuka laskun maksaa.

launo.paivatie@gmail.com
Kirjoittaja on vapaa toimittaja

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Kommentoidut