Ulla Ylisaari pohtii kolumnissaan: Häähumua ja poniratsastusta

Kiskoin kauhealla kiireellä sukkahousuja jalkaani ja hoputin miestäkin pukeutumaan, mutta hän sanoi, että vielä ei ollut kiirettä. Minä muistutin, että joka paikkaan kannattaa aina lähteä vähän liian aikaisin. Näin välttyy myöhästymiseltä, vaikka matkalla sattuisi jotain vastoinkäymisiä.
Mitä meille nyt voisi sattua, mies ihmetteli.

Aurinkoisena alkukesän lauantaina lähdimme ajelemaan miehen lapsuudenystävän häihin Järvenpäähän. Autossa mies viritteli navigaattoriin kaveriltaan saamansa juhlapaikan osoitteen.

Minulla oli rento olo, kun kerrankin ei tarvinnut huolehtia mistään, enhän edes tiennyt hääpaikan tarkkaa sijaintia. Kutsu kun oli lähetetty vain miehen sähköpostiin.

Olet perillä, sanoi navigaattori muutamaa tuntia myöhemmin. Itse juhlapaikkaa ei näkynyt, mutta iso hiekkakenttä näytti toimivan parkkipaikkana. Hiukan ihmettelin, kun muuta hääväkeä ei näkynyt ollenkaan, mutta kurvasimme kuitenkin kentälle ja pysäköimme automme.

Tiukkakatseinen miekkonen huomioliivi päällään huitoi meille matkan päästä. Hän huusi, että alueella pysäköinti oli kokonaan kielletty, sillä pian alkaisivat triathlon-kisat. Että mitkä alkavat, ihmettelimme, mutta lähdimme kuitenkin.

Emme lannistuneet, vaan päätimme lähestyä hääpaikkaa toisesta suunnasta. Nyt tuntui tärppäävän. Joka paikka oli täynnä ihmisiä ja autoja. Kulkuneuvoja oli pysäköity vinksin vonksin teiden laitoihin, peltojen pientareille ja bussipysäkeille. Nämähän olisivat oikein mahtihäät, riemuitsin, näin paljon väkeä!

Tiukkakatseinen miekkonen huomioliivi päällään huitoi meille matkan päästä.

Ihmisjoukkojen pukukoodi kuitenkin hämmensi minua. Kysyin mieheltä, olemmeko ylipukeutuneita, hän vaaleassa kesäpuvussaan ja kravatissaan, minä tyllihameessani ja punaisissa korkkareissa. Kaikilla muilla oli shortsit, t-paidat ja crocksit. Mies sanoi, että nämä ovat hyvin vapaamuotoiset häät, mutta se, joka pukeutuu siististi, ei ole koskaan väärässä.

Seuraavaksi aloin ihmetellä eläinten paljoutta häävieraiden keskuudessa. Oli kummallista, että joka toisella häävieraalla oli mukanaan koira. Miksi ihmeessä? Eihän häihin yleensä kutsuta lemmikkejä, kirkuvissa pikkulapsissakin on tarpeeksi kestämistä.

Myös poneja näkyi siellä täällä. Osa löntysti ympyrää vekara selässään, osa laidunsi niityllä. Tosi omituista. Lukiko kutsussa, että nämä ovat jotkut teemahäät?Lähestyimme häärakennusta poninkakkaläjiä ja koirien juottokuppeja väistellen. Vanha kartanorakennus oli kuin luotu häitä varten, mutta yhtään tuttua ei vieläkään erottunut väkijoukosta. Hääparista ei näkynyt vilaustakaan.

Vihdoin tavoitin katseellani vastuuhenkilöltä vaikuttavan naisen, jolta kysyin, että jokohan häät ovat alkaneet, me kun olemme jo hieman myöhässä. Hän valitteli, ettei tiedä mistään häistä mitään. Hänen tehtävänsä on lähinnä valvoa, etteivät koirat pure ketään ja että lasten keppariradalla kukaan ei kiilaa jonon ohi. ”Nämä kyläjuhlat muuttuvat vuosi vuodelta villimmiksi”, hän huokaili ja jatkoi matkaansa.

Ai kyläjuhlat, sanoin miehelleni, tempaisin hänen kännykkänsä ja etsin sähköpostista hääkutsun. Ja sieltähän se selvisi: häät todella vietettäisiin Järvenpäässä, jopa saman Tuusulanjärven rannalla kuin nämä kyläjuhlat, mutta ihan toisessa osoitteessa. Samoja kirjaimia tosin oli monta.

Renkaat ulvahdellen kaahasimme hääpaikalle. Pappi riisui parkkipaikalla lipereitään.

Kirjoittaja on Itä-Savon iltatuottaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut