Kolumni: Ailahtelevaisen jumppapirkon pohdinnat — ”Mistä into liikuntaan, kun sohva ja suklaalevy kiinnostavat enemmän”

Itä-Savon tuottaja Iida Kekäle pohtii kolumnissaan, riittääkö liikunnan ilon säilyttämiseen pelkkä sisu vai mitä se oikein vaatii.

Lapsena ja nuorena minulla ei ollut koskaan mitään säännöllistä liikuntaharrastusta.

Maatalon tyttönä liikuntaa tuli huomaamatta ulkona serkkujen kanssa riehuessa tai kavereiden luo pyöräillessä.

Koulussa liikunta oli aina mieleistä. Rakastan joukkuelajeja ja kilpailuviettini myötä kiinnostusta oli myös esimerkiksi yleisurheiluun ja suunnistukseen. Hiihto sen sijaan ei koskaan sujunut.

Lukioikäisenä aloin ystävien innoittamana kiinnostua kuntosalilla treenaamisesta.
Kun lukion jälkeen muutin korkeakouluopintojen perässä uuteen kaupunkiin, löysin muutaman kuukauden jälkeen itselleni aivan uuden elämäntavan.

Ensimmäisenä aloin muuttaa ruokailutapojani. Alkoholi ja opiskelijabileet saivat jäädä vähemmälle, samoin herkut. Tilalle löysin tavallista koti- ja kouluruokaa sekä runsaasti kasviksia ja marjoja.

Pian lähdin kokeilemaan ryhmäliikuntoja ja palasin ennestään tutun kuntosalitreenin pariin.

Viikkojen ja kuukausien myötä muutoksia alkoi tulla ja oloni parani huomattavasti.
Kun kevät saapui, lähdin testaamaan juoksua. Entinen juoksuvihaaja kipitti ensin katulamppujen välejä ja pian ympäri kaupunkia. Fiilis oli mahtava!

Tuon rutistuksen myötä elämäni muuttui täysin, mutta aina välillä liikunnan ilo katoaa ja vanhat tavat yrittävät palata. Silloin terveellisempi ruoka ei kiinnosta ja suklaa-addikti haluaa vain makeaa.

Noina hetkinä yritän palauttaa mieleeni sen fiiliksen, joka kunnon kuntosalitreenistä tulee. Sohvan pohjalla se on ajoittain vain kaukainen haave.

Viime kuukausina olen päässyt taas kunnolla kiinni liikunnalliseen elämään ja löytänyt liikunnan ilon. Olen yrittänyt pitää liikuntamäärät ja tavoitteeni maltillisina, ettei into hiipuisi.

Jos olisin oppinut jo lapsena säännöllisen liikunnan tuoman ilon, olisiko liikuntatottumusten ylläpito helpompaa? Toivon ja kaikkeni teen, että oma tyttäreni löytää liikuntaharrastuksia jo lapsena.

Uusien tapojen oppiminen on hankalaa, ja vaikka muutos onnistuisi, kummittelevat vanhat tavat kulman takana.

Haluankin nostaa hattua kaikille elämäntapamuutoksen tehneille, tsempata sitä suunnittelevia ja vain toivoa, että oma liikunnanilo pysyisi pinnalla tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on Itä-Savon tuottaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet