Kolumni: Miksi meillä pitää olla maakuntauudistus?

Suomessa suunniteltiin pitkään sote-uudistusta, joka veisi sosiaali- ja terveyspalvelut kuntien harteilta leveimmille harteille. Sote-alueita olisi ollut viisi tai parikymmentä.

Juuri ennen vuoden 2015 vaaleja eduskunnan perustuslakivaliokunta huomasi, että noin isosta tehtäväkokonaisuudesta päättävät pitää valita suoralla kansanvaalilla, jotta päätöksenteko on demokraattista.

Vuoden 2015 vaalien jälkeen Sipilän hallitus päätti laittaa itsehallintoalueille tukun muitakin tehtäviä, kuten EU-hankkeiden suuntaamisen ja maakuntakaavoituksen. Sote-uudistus muuttui maakuntauudistukseksi.

Nykyinen hallitus päätti keväällä 2019 tehdä ensin vain soten ja miettiä muita mahdollisia tehtäviä matkan varrella. Vielä nytkään ei hallitus ole päättänyt, mitä muita tehtäviä itsehallintoalueille soten ja pelastustoimen lisäksi tulee.

Silti ministerit 5. kesäkuuta ilmoittivat, että jos Savonlinnan seutu siirtyy Pohjois-Savon soteen, se siirtyy muutenkin Pohjois-Savoon. Vaikka nykyisten maakuntien tehtäviä ei ole päätetty siirtää minnekään, Savonlinnan seudulla on elettävä edellisen hallituskauden maakuntauudistushengessä.

Oli toki reilua kertoa maakunnanvaihtopakosta, jotta sitä ei tarvitse spekuloida. Mutta olennainen kysymys on: Miksi maakuntakaavoituksen ja elinvoiman kehittämisen kaltaiset asiat pitäisi siirtää itsehallinnollisten maakuntien tehtäväksi millään alueella?

Nykyiset maakunnat ovat kuntien yhteistoimintaelimiä. Jokainen itsehallinnollinen kunta valitsee parhaat edustajansa pöytiin, joissa päätetään yhteisistä strategioista ja tavoitteista.

Maakuntavaaleissa ei ole kuntakiintiöitä, joten pienimmät kunnat ja jopa kaupungit saattavat jäädä ilman edustajia. Miksi suurten kaupunkien päättäjillä olisi valta päättää kaikkia kuntia koskevista asioista? Eikö sellainen loukkaisi itsehallinnollisia kuntia ja samalla niitten asukkaita?

Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Essote teki hiljattain Savonlinnan seudun kunnille neuvottelutarjouksen, jonka mukaan Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloitten työnjako säilyttäisi esimerkiksi suunniteltujen kirurgisten leikkausten määrän Savonlinnassa nykytasolla. Ratkaisu edellyttää keskittämisasetuksen muutosta, kuten edellyttävät myös Kysin ja Sosterin yhteistyösuunnitelmat. Soten vastuuministeri Krista Kiuru (sd.) lupasikin tammikuussa, että keskittämisasetusta muutetaan siten, että tekonivelleikkaukset Savonlinnassa voivat jatkua.

Etelä-Savon pieni väestöpohja ei kyenne ylläpitämään kahta keskussairaalaa. Pohjois-Savossa Savonlinnan sairaalan säilymiseen olisi mahdollisuuksia hoitoketjujen ja toimintamallien optimoinnin avulla. Lisäksi Kys-yhteistyö tekisi Savonlinnan keskussairaalasta yliopistosairaalan satelliitin, joka houkuttelisi osaajia. Näitä asioita on pohdittu Sosterin ja Kysin yhteistyöselvityksessä.

Sote-palvelujen kannalta Pohjois-Savo siis on Savonlinnan seudulle ehdottomasti parempi maakunta kuin Etelä-Savo. Sitä mieltä olivat kaikkien seudun kuntien kunnanvaltuustot syksyllä.

Kun edunvalvonta- ja kehittämismaakunnan rajat sidottiin sote-maakunnan rajoihin, asia muuttui vaikeammaksi. Kuten maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Itä-Savon haastattelussa viime viikolla sanoi, mahdollisen maakuntavaihdoksen kaikki vaikutukset on selvitettävä perin pohjin.

Etelä-Savon maakunta on nykyisellään Savonlinnalle hyvä. Maakunnan elinvoimarakenteita ajatellen Mäkinen on oikeassa sanoessaan, että toimivaa ei kannata purkaa.

Maakunnan kannalta valitettavaa on se, että Savonlinnan keskussairaalan mahdollinen alasajo on Savonlinnan seudulle isompi riski kuin toimivien elinvoimarakenteitten purkaminen.

Kirjoittaja on Itä-Savon kunnallistoimittaja