Kolumni: Byrokratian pauloissa - Ehkei suotta savolaisia sanota Suomen ranskalaisiksi

Kolumni: Byrokratian pauloissa - Ehkei suotta savolaisia sanota Suomen ranskalaisiksi

Sana byrokratia on ranskalaisten keksintöä, kuinkas muuten. He tietävät mistä puhuvat.

Byrokratia keksittiin juuri ennen vallankumousta, mutta kuninkaan kannalta aivan liian myöhään. Jos se olisi ehtinyt kehittyä vähän pitempään, olisi hallinto ehtinyt perustaa asiaankuuluvan viraston ja teettää kaavakkeen, jolla anotaan lupaa vallankumoukselle. Siihen olisi tyssännyt kapinointi ja Ludvig olisi saanut pitää päänsä.

Vallankumous kuitenkin tuli ja pian huomattiin, toisin kuin eräs myöhempi presidentti luuli, että 365:n juuston maata voi hyvinkin hallita, kun vain lomakkeita ja sääntöjä riittää.

Ranskalaisilta myös venäläiset oppivat byrokratian mahdollisuudet, omaksuivat taidot hanakasti ja osoittautuivat pian muita taitavammiksi. Venäjän vallassa Suomikin sai opista osansa ja insinöörikansana on nyttemmin digitoinut osaamisensa. Kun vanhassa käsiarkistossa meni pitkään huomatessa, että paperit ovat hukassa, niin digitalisaation myötä saa saman tien tiedon siitä, että järjestelmien yhteensopivuusongelmien vuoksi tietoja ei saada nähtäville.

Myös Belgiassa byrokratia otettiin ilolla vastaan, kuten muutkin hyödylliset ranskalaiskeksinnöt: Citroen-autot ja perjantaiset mielenosoitukset.

Kettua ovelammat belgit jalostivat ranskalaisesta byrokratiasta prosessin, joka etenee kuin jalkaväensotilas ensimmäisen maailmansodan taistelukenttien mutavellissä. Kruununa on belgialainen ansa, kuin piikkilanka, joka pysäyttää hitaankin etenemisen.

Tällaiseen ansaan jouduin tehdessäni sähkösopimusta ensimmäiseen belgialaiseen asuntooni. Ensin energiaa myyvä yhtiö kertoi, että he tarvitsevat verkkoyhtiöltä todistuksen, jonka mukaan asuntooni on tultava sähköä ja siitä on oltava todistus, sillä muuten he eivät voi myydä tätä ainetta minulle. Kehottivat palaamaan asiaan uudestaan.

Verkkoyhtiö kuunteli huoleni ja ilmoitti, että he eivät voi laittaa sähköjä päälle, koska minulla ei ole sopimusta sähkön ostamisesta. Kehottivat palaamaan asiaan.

Mietinkin matkan varrella, että kenellä täällä oikein on valot päällä ja kenellä ei.

Saatoin suhtautua asiaan kepeästi siksi, että asuntooni kaikesta huolimatta tuli sähköä. Mietinkin matkan varrella, että kenellä täällä oikein on valot päällä ja kenellä ei. Tämän huomautettuani energiayhtiö palautti minut maanpinnalle todeten, että mikäli virallisesti havaitaan, että olen kähveltänyt heidän hienoa sähköään, on rangaistus oleva kukkarolleni kivulias.

Lopulta vuokraisäntäni ratkaisi ongelman käyttäen ilmeisesti maagisia voimia, koska muutoin en ymmärrä miten hän onnistui. Jäin miettimään belgialaista ansaa.

Sehän on oikeastaan vain päälaelleen käännetty versio vanhemman sukulaismiehen sutkautuksesta: ”mänkeehän nukkumaan, jotta jaksatte muata.” Ehkei suotta savolaisia sanota Suomen ranskalaisiksi. Siis melkein belgialaisiksi.


Kirjoittaja on kerimäkeläinen ja työskentelee lehdistöneuvonantajana Euroopan parlamentin EPP-ryhmässä.

pete.pakarinen@europarl.europa.eu

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut