Kolumni: Väsynyt kaupunkilainen pyytää kaikkien kulttuuritilaisuuksien välitöntä lakkauttamista

En nyt tiedä, kenelle osoittaisin tämän vetoomukseni, mutta viestini on: lopettakaa ja kieltäkää kulttuuri kokonaan! Sitä on Savonlinnassa ihan liikaa. Sen takia ihmiset eivät saa olla kotonaan rauhassa, vaan joutuvat tilaisuuksiin, joissa heille tuputetaan ”ajatuksia”, ”tunteita” ja ”elämyksiä”. Ja niistähän on tunnetusti pelkkää harmia.

Vaarallisesta esimerkistä käyköön oma viikonloppuni.

Perjantai-iltana olisi ollut hyvää aikaa maata sohvalla, mutta päätin antaa pahalle pikkusormeni ja lähteä Kulttuurikellarille Daddiosin keikalle.

Lavalla ei esiintynytkään ihan aito Daddios, sillä laulaja-kitaristi Jaakko Pitkänen oli kaatunut sairasvuoteelle. Silti musiikki vei nostalgisiin nuoruusvuosiin ja se on aina kiusallista. Muisteleminen sekoittaa näin vanhan ihmisen ajatukset pitkäksi aikaa.

Lauantaina olin ajatellut nyppiä kuivuneita lehtiä huonekasveista, mutta eiköhän sekin homma jäänyt tekemättä, kun äkkäsin Kinolinnassa esitettävän Amazing Grace -dokumentin. Lehtijutun mukaan filmin kelat olivat pölyyntyneet jossain studion nurkassa kymmeniä vuosia, ennen kuin elokuva oli saatu viimeisteltyä nykytekniikan avulla, ja minusta tuntui, että tällaista ihmettä oli suorastaan pakko lähteä katsomaan.

Eipä olisi kannattanut. Kun olin luullut, että Aretha Franklin oli ”vain” rock- ja soulmimmmi, niin nyt tutustuin hänen gospel-lähtökohtiinsa. Sydämessäni tuntui kummalliselta, enkä voi olla tahtomatta tätä musaa lisää. Ja kun yleensä kuuntelen musiikkia vain autossa tai pyöräillessäni, niin näin tunnekylläisen taustamusiikin soidessa on vaarana ajaa ojaan. Ja kuka ottaa silloin vastuun? Savon Kinotko?

Koitti sitten lauantai-ilta ja ajattelin vihdoinkin tarttua toimeen, joka oli odottanut tekijäänsä pitkään, nimittäin tyynyliinojen solmimisnauhojen rypyttämiseen. Mutta eikös vaan puhelin soinut ja ystävätär pyysi kanssaan Viitasen Piia -yhtyeen keikalle Kulttuurikellariin.

Oli karkea virhe lupautua mukaan, sillä heti, kun musiikki alkoi ja laulut tulvivat tajuntaani, ymmärsin, että — bang — nyt alkoi fanitus!

En jaksaisi enää tässä iässä ottaa uusia fanituksen kohteita, vanhojen vaalimisessakin on tarpeeksi, mutta pakkohan se on. Viitasen Piia on tehnyt jo neljä levyä ja niiden haltuunottoon ja sanojen ulkoa opetteluun menee nyt ainakin puoli vuotta aktiivista opiskeluaikaa. Ja se on muusta pois.

Eikä viikonloppu olisi ollut täydellinen, ellei kotoa olisi pitänyt lähteä vielä sunnuntai-iltanakin, vaikka olin ajatellut silittää alusvaatteita. Huomasin, että Savonlinnan kirkkomusiikkiviikon ensimmäinen tilaisuus, kanttorien gospel-gaala, olisi selvä jatkumo edellispäivän Aretha Franklin -dokumentille, joten käänsin auton nokan kohti Rantasalmea.

Eikä siitäkään reissusta ollut muuta kuin harmia. Koin konkreettisesti, millaisia musiikin ammattilaisia kotiseurakunnassani on, ja että tästä lähtien on nyt sitten muiden kiireiden kustannuksella alettava käydä kirkossa pyhäaamuisin, jotta saisin kuulla heitä lisää.

Positiivista tässä on vain se, että kykenin viikonloppuna jämäkästi vastustamaan houkutusta lähteä sekä sekä Savonlinnan teatterin esityksiin että Nälkälinnanmäen näyttelyihin. Jos olisin venynyt niihinkin, elämäntilanteeni saattaisi olla jopa pahempi.

Kirjoittaja on Itä-Savon uutistoimittaja

Uusimmat uutiset