Kolumni: Joulupalaverin mallia Kellarpellosta

Kokous pysyy kuosissaan, kun täsmälleen samat puheenvuorot käytetään joka vuosi, eikä kaikkia osanottajia päästetä ydinasioiden ääreen.

Jokainen, joka joskus on istunut yhdenkin yhdistyksen vuosikokouksessa tai vaikka työpaikkansa aamupalaverissa, tietää, että paljon on korjaamisen varaa. Asiallinen keskustelu hukkuu usein välihuutoihin ja päätöksenteko tyrehtyy taitamattomaan puheenjohtajuuteen tai osanottajien puutteeseen.

Ihmettelen, miksei toimita kuten meillä Savonlinnan Kellarpellossa: Kokouksen osanottajat ovat aina samat ja jokainen käyttää vuodesta toiseen aina saman puheenvuoron. Kahdella on äänivaltaa, kaksi muuta ovat alistettuja vähäpätöisempien asioiden höpöttelijöitä. Esityslistaa ei tarvita, eikä pöytäkirjaa pidetä. Se, mitä sovitaan, pidetään mielessä ja sillä mennään.

Keskustelun avaa aina mieheni, joka köhäyttää kurkkuaan ja kysyy anopiltaan, että mites ne ruuat tänä jouluna.

Anoppi, eli äitini, vastaa kysymykseen kertomalla, että korvapuustit nyt ainakin pitää leipoa. Hän aikoo olla tänä vuonna tarkkana, sillä joskus pullat menivät pieleen, kun hiivaa oli vahingossa liian vähän. Roskiin heitin koko pellillisen, äitini sanoo dramaattisesti.

Myötäelävän hiljaisuuden jälkeen mieheni kertoo, että hän on ostanut jo jauhettua maksaa ja että maksalaatikon hän aikoo pyöräyttää lähipäivinä.

Äitini sanoo sitten, että lanttuloorat ostetaan kyllä valmiina.

Niin ostetaan. Ja perunalaatikot, nyökyttelee mieheni.

Sitten äitini kysyy, pitääkö sitä bataattilaatikkoa tehdä, vai jätetäänkö tekemättä. Mies neuvoo ostamaan kaupasta valmiiksi tehtyä bataattimössöä, siitä on laatikko nopea tehdä. Äitini epäröi, sillä jauhettu massa saattaa olla valmistettu huonoista bataateista. Hän mieluiten soseuttaisi itse keittämänsä bataatit. Ei sitä nimittäin koskaan tiedä, hän sanoo.

Niin, eipä sitä tiedä, myötäilee mieheni.

Olemme isäni kanssa yleensä hiljaa. Käyn välillä katsomassa, kun hän polttaa tupakkaa liesituulettimen alla. Puhelemme puoliääneen säästä ja siitä, miksi television alueuutisissa näkyy vain Uudenmaan tapahtumia, ei koskaan oman alueen uutisia. Vaikka näkeehän ne kaikki alueuutiset ykköseltä seuraavana päivänä pötköön, isäni lohduttautuu.

Samaan aikaan huipputason neuvottelut olohuoneessa jatkuvat.

Sillilautasen kyllä teen, vannoo äitini. Täytyy nyt vaan sanoa Laurille, ettei tuo kaupasta sitä matjess-silliä. Toi nimittäin yhtenä vuonna ja se joulu oli sillä pilattu.

Miten se sillä tavalla meni tekemään, häkeltyy mieheni. Sanos muuta, tuhahtaa äitini kiukkuisesti.

Ja HK:n maksapasteijaa on saatava. Joinakin jouluina sitä on pitänyt metsästää kaikista Savonlinnan kaupoista vielä aattonakin. Onneksi aina on löytynyt, mutta pelko ilman jäämisestä on meinannut tehdä hulluksi, vakuuttaa mieheni.

No aivan varmasti, anoppinsa kauhistelee.

Eikä saa unohtaa herneitä, mieheni äkkää. Ajattelepa, anoppi, tyttäresi toi yhtenä jouluna kaupasta pakasteherneitä, vaikka aina on ollut purkkiherneitä.

Voi hyvä ihme! Eihän se ole ollenkaan sama asia, siunailee äitini.

Minä ja isäni yritämme saada asennettua isän älypuhelimeen Whatsapp-sovellusta. Sitten lähettelemme harjoitusviestejä ja valokuvia, joissa irvistelemme. Äänivaltaiset kokousedustajat jatkavat tärkeää teemaansa sivuilleen vilkuilematta.

Perunoita pitää ostaa paljon. Niitä menee jouluna niin valtavat määrät, huokaa äitini raskaasti.

Ja kai sitä jotain juustojakin pitää joulupöydässä olla, arvioi mieheni, ainakin goudaa, mustaleima-emmentalia ja sinihomejuustoa.

Kinkku paistetaan meillä, päättää äitini. Ja Laurin pitää tehdä sinappi. Kuinka siitä aina tulee niin kauhean tulista, vaikka yritän siitä sanoa?

Hyvää se on ollut aina. Minä tykkään tulisesta sinapista, eihän siinä muuten ole järkeä, mieheni huomauttaa.

Kuiskaan isälleni, että tolppakameroiden paikat ovat taas muuttuneet. Kannattaa olla varuillaan! Isä kiittää tiedosta, mutta huomauttaa, että on ajanut ylinopeutta viimeksi vuonna 1976, kun poliisit olivat lakossa.

Onko muuten suolasieniä jäljellä, mieheni huolestuu. Sienisalaattia on saatava, ei joulu muuten ole joulu!

Ja kumpi tekee mustikkasopan riisipuurolle, anoppinsa utelee.

Kyllä tässä on niin paljon muistettavaa. On se helppoa niillä, jotka saavat tulla valmiiseen pöytään, mieheni ja äitini huokailevat ja luimistelevat hetken. Siitä kaikki tietävät, että palaveri on päättynyt ja että samoissa merkeissä kohdataan jälleen, kun Maa on tehnyt täyden kierroksensa Auringon ympäri ja odotellaan 2020-luvun ensimmäistä joulua.

Kirjoittaja on Itä-Savon uutistoimittaja.