Uutisen tausta: Euroviisuko iloinen asia?

On hyvä, että tuntemattomat biisintekijät ja laulajat pääsevät esille ja että Yle satsaa heihin, mutta miksi näin haetaan edustajaa kansainväliseen huippukilpailuun, pohtii kirjoituksessaan Riitta-Leena Lempinen-Vesa.

On hyvä, että tuntemattomat biisintekijät ja laulajat pääsevät esille ja että Yle satsaa heihin. Hyvä sekin, että tuntemattomien tekijöiden kappaleet saavat suuret yleisöt.
Sitä vaan en ihan ymmärrä, miksi foorumin pitää olla se, jossa haetaan edustajaa kansainväliseen huippukilpailuun.
Vähän kuin Suomen jääkiekkomaajoukkue haettaisiin Mestiksestä tai alemmista sarjoissa, jotta pääsevät kaikki pojat esille eivätkä aina vain ne yhdet ja samat.
Uusien tekijöiden ja tuoreiden naamojen kilpailu voisi olla vaikka kuin se entinen Syksyn sävel, valtakunnallinen suurtapahtuma.
Euroviisuihin olisi mukava saada maan kärkitekijöiden, kokeneiden ammattilaisten huippubiisejä. Kai sellaisiakin on olemassa?
Suomessa euroviisut ovat vakava asia. Vuosi toisensa jälkeen ollaan ennakkosuosikkeja, ja vuosi toisensa jälkeen ihmetellään, miksei meitä ymmärretä. Senkin Eurooppa!

Black Bird oli tyylikäs, musiikkiin uskova esitys, mutta jokin siinä mätti. Kuulin sen kerran, tiistaina.
Odotat ja odotat, milloin tulee huippukohta, milloin tapahtuu. Nyt tämä junnaa näitä kahta alaspäin kulkevaa pätkää ensin alhaalla, sitten ylhäällä, uudestaan ja uudestaan kuin Steve Reich, minimalisti. Joko nyt lähtisi suuri nousu, kuulijan palkinto? Ei. Biisi loppui. Ärsytti.
Musiikissa pätevät samat draaman lait kuin muissakin taiteissa. Tarvitaan vuoria ja laaksoja, odottelua, kehittelyä, nousuja, jotka johtavat jonnekin, ja kultaisen leikkauksen kohdille sellainen huipennus, että henki salpautuu. Ei liikaa euroviisumodulaatioita.
Kuunnelkaa Sibeliusta: hän se osasi rakentaa vaikuttavat nousut, antoi odottaa pitkään, kehitti ja kehitti, veti välillä pois, antoi melkein tulla, mutta ei, ei vieläkään, vaan vasta nyt! Voi sitä onnea, henki salpautuu.

Parin minuutin euroviisubiisi on miniatyyri, joka pitää rakentaa tarkasti. Ruotsalaiset sen osaavat, hittikaavan ja kuinka sitä käytetään.
Hehän tehtailevat tasalaatuisia musiikkivientituotteita ympäri euroviisumaita. Ruotsalaiseväin jatkoon pääsivät tiistaina ainakin Ruotsi ja Azerbaidžan.
Ruotsi-biisit ovat kylmän viileästi hyväksi havaittuun kaavaan tehtyjä kappaleita, joissa on menoa ja sentimentoa, tarttuvat kertosäkeet, a-, b-, c- ja d-osat tarkasti sekuntikellolla laskettuna.
Eihän tämä euroviisumarkkina ole taidetta vaan tuotekehittelyä, ammattilaisten hommia.
Yhtä hyvin ruotsalaiset osaavat kehitellä suurelle yleisölle dekkareita, televisiosarjoja, elokuvia, tuoleja, autoja, muotivaatteita...
Jokuhan meillä mättää, kun mikään noista ei oikein onnistu.

2009 päättivät Suomen huippunikkarit tehdä yhdessä päivässä Jari Sillanpäälle takuuvarman viisubiisin. Mukana on jazz- ja pop-väkeä, ja luomissessiosta tehtiin hulvaton dokumentti.
Euroviisuparodia Party 4 Love "The Eurovision Song" on kaikkien euroviisukliseiden äiti, ihana veto, jonka kruunaa Jarin iloinen pirteys.
Suosittelen tätä laskelmoidusti — modulaatioitakin juuri oikea määrä — kokoonkyhättyä camp-biisiä euroviisuihin valmistautuville. Party 4 Love innoittakoon meitä seuraamaan noiden toisten kilpailuja huumorilla ja rentoudella.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut