Lukijalta: Sähköyhtiöiden toiminta ihmetyttää

Minua on jo kauan aikaa ihmetyttänyt tämä nykyinen sähköyhtiöiden asema. Taas sai lukea, että sähköyhtiöt jakavat mahtavia osinkoja omistajilleen. Toisin sanoen ”ottavat köyhiltä ja jakavat rikkaille”. Me kuluttajat emme voi vaikuttaa siihen ollenkaan. Se raivostuttaa, että vaikka miten sähköä yrittää säästää niin siirtomaksuihin ei voi vaikuttaa.

Me mökkiläisetkin maksamme koko vuoden ”siirtomaksuja”, vaikka sähköä käytämme vain noin puolen vuoden ajan. Viiteen kuukauteen ei meidänkään mökillä ole kulutusta, mutta siirtomaksua maksamme monta kymppiä kuukaudessa.

Toinen ihmetyksen aihe on laskutus. Kulutuksesta ja sähkönsiirrosta erimaksu koti- ja mökki sähköstä, eli 4 laskua 4 kertaa vuodessa. Onneksi voin hoitaa laskut netin kautta, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta ja he maksavat joka laskusta pahimmillaan jopa 5 euroa laskua pankkikuluina. Se on iso summa koko vuodelta. Kysyin, eikö ne laskut voisi yhdistää samalla tilausnumerolla?

Ei voi, koska siirtomaksut menee eri yhtiölle kuin kulutusmaksut. Onhan se tietysti mahdotonta tässä nettiajassa. Uskon kuitenkin sen olevan mahdollista. Paljon monimutkaisempiakin ohjelmia tehdään, kun samalla tilausnumerolla lähetettävät laskut.

Tämä nykyinen tapa vie köyhiltä rahat ja jakaa ne rikkaille. Minusta tuntuu, että koska sähkö on nykyisin perustarvike, niin se ei saisi olla voitollista toimintaa vaan kuuluisi jokaisen talouden perusoikeuksiin.

Tällä menolla, kun kaikki yksityistetään, on pian on kaikki yhtiöt myyty jo ulkomaille niin meidän pienten puolia ei pidä enää kukaan. Jos me yritämme kulutusta vähentää kun ei rahat riitä, niin kilpailutus nostaa vain hintoja että omistajat saavat lisää osinkoja. Ehkä se onkin tavoite, että köyhät, vanhat ja sairaat halutaan siirtää” mananmajoille”. Sitten on mukavaa nautiskella elämästä. Mutta kuka ne työt sitten tekee? Sillä sanotaanhan, ”jos työt olis nautinto niin rikkaat tekisi ne itse”.

Vielä on yksi asia, joka risoo minua. Hyvillä palkoilla työnsä tehnyt saa ”hurjia” eläkkeitä. Eivät he niitä eläkerahoja kulutukseen käytä vaan ne säästyy lapsille. Eli, me siis maksamme jo heidän lapsilleenkin eläkettä. Onko mahdotonta säätää eläkekatto. Kukaan ei kai viimeiselle matkalle niitä suuria rahakasoja mukaansa saa. ”Kyllä olis nuijalle töitä”

Näitä olen miettinyt pientä eläkettä saaden ja silti elämästä nauttien.

Pirjo Liukko
Enonkoski