Lukijalta: Elämässä on kaksi tietä, yksi elämän ja yksi kuoleman

Esko Aspivaara kirjoittaa 14.5. Itä-Savossa: Henkilöstä Jeesus ei ole olemassa mitään kovaa faktaa. En lähde arvostelemaan hänen kirjoitustaan, mutta sen sijaan haluan oikaista mikä hänelle on jäänyt epäselväksi kirjoituksessani 11.5. Kristinuskoa ja historiaa.

Ensimmäiseksi haluan perustella Josefus Flaviuksen historiankirjoituksen Jeesuksesta. Josefus syntyi 37/38 ajanlaskumme taitteen jälkeen ja hän kuului ajanlaskumme alun juutalaiseen ytimeen. Hän oli roomalaisten Vespaniuksen ja Tituksen hovihistorioitsija.

Josefus kirjoitti muitakin historiateoksia, kuin Juutalaissodan historia ja seurasi suojelijoidensa mukana Roomaan, jossa hän laati kirjansa. Hän opiskeli myös Roomassa ja sai hellenistisen kasvatuksen. Kuolleen meren kirjakääröt ja arkeologiset kaivaukset ovat todistaneet, että Josefus tiesi asiat oikein. Emme siis ole pelkästään antiikin ajan kirjailijoiden kirjoitusten, vaan historian tutkimuksen varassa.

Mitä tulee muiden lainaamieni tutkijoiden tutkimuksiin Jeesuksesta, on pääteltävissä ne tosiasiat, että roomalaiset tuskin olisivat kirjoittaneet juutalaisesta Kristuksesta mitään, elleivät he olisi sitä voineet todentaa. Toisaalta Josefuksen todistuksessa on merkillepantavaa kristinuskon ydinsanoma. Lainaan häntä, ”mikäli häntä yleensä voidaan ihmiseksi kutsua, hän oli Kristus ja ilmestyi kolmantena päivänä heille elävänä.”

Keskustelu ateistien ja agnostikkojen kanssa ristin salaisuudesta osoittautuu useimmiten hyödyttömäksi. On aivan mahdotonta saada heidät ymmärtämään, että kärsimyksellä saavutettu voitto olisi ollenkaan voitto. Opetuslapset luulivat, että Jeesus vapauttaa juutalaiset roomalaisten vallasta ja kulkee voittosaatossa, kukistettuaan väkevällä kädellään vihollisensa. He eivät voineet käsittää, että Jeesuksen viholliset kulkisivat riemusaatossa kukistettuaan Messiaan, tai ainakin luulivat kukistaneensa.

Onko meillekin mahdoton ajatus, että kärsimisellä saavutettu voitto olisi voitto. Ei olekaan mikään ihme, että kristikunnassa ollaan jatkuvasti luisumassa ristin teologiasta kunnian teologiaan.

Terveeseen kristillisyyteen kuuluvat, suhteemme lähimmäisiimme, palvelu ja rakkauden teot, sekä vastuu yhteiskunnasta ja jopa koko maailmasta. Meille ihmisille on uskottu omaisuus, joka on nähtävissä ympärillämme, nähtävissä luonnossa ja lähimmäisissämme.

Nyt ainakin Euroopassa on yleinen hätä ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Aivan samoin ravinnon oikeudenmukaisen jakamisen vastuu on annettu meidän jokaisen tehtäväksi. Olemme vastuunkantajia, joilla ei ole lupaa armottomuuteen, eikä toisen elämän painamiseen, koska toisen elämän särkijä joutuu itse särjetyksi.

Kun tietoisuus ihmiselämän rajallisuudesta ja ajan katoavaisuudesta katoaa, katoaa myös toisen ihmisen kunnioitus. Ihmisen vapaudella on vääjäämätön rajoitus, voimme valita tekomme, mutta emme niiden seurauksia. Se valinnan vapaus, joka on meille annettu tarkoittaa myös vastuuta teoistamme, jonka jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin ottamaan.

Ristin tiellä saamme oppia jumalallisen vastauksen kaikkeen hyvään ja pahaan, mikä meitä täällä maan päällä kohtaa syystä tai syyttä. Ilman ristin evankeliumia meillä ei ole toivoa, mutta uskomalla evankeliumin todeksi, koska siinä Jumala muutti pahan hyväksi, kirouksen siunaukseksi.

Matti Turunen
Savonlinnan kesäasukas