Lukijalta: Lapset ovat arvokkainta, mitä meillä on — Ihan jokaisessa lähiössä, kylässä ja asuma-alueella

Harvoin puhun tai kirjoittelen poliittisista tekemisistäni, koska teot puhukoot puolestaan, mutta nyt sen teen.

Kallislahden koulu — tuo kuumaakin kuumempi perunamme.

Joku saattaa ehkä pohtia, että miksi puolesta? Ja, että onko harkittu tarkkaan? Kyllä on. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti; sosiaaliset, kulttuuriset, ekologiset seikat huomioon ottaen ja kun saatiin vielä taloudelliset vaikutuksetkin todennettua luotettavasti uuteen jiiriin niin ei ollut vaikeaa painaa nappia.

Toisinaan se, että me aikuiset ”jaamme jäätelöä viivoittimella mitaten” ei ole lapsien edun mukaista, eikä varsinkaan oikeudenmukaista ja kohtuullista. ”Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteenaan pidettävä lapsen parasta”, sanoo Lapsen oikeuksien julistus.

Tämä ”lapsen paras” on harkittava tapauskohtaisesti erikseen. Jo kouluverkkotyöryhmän jäsenenä vakuutuin, että ei ole kahta kouluverkon koulua, joiden kävijöiden tilanne olisi sama. Kouluverkon asiakkaat eli lapset maksavat jokaisena päivänä henkistä ja fyysistä laskua meidän aikuisten tekemistä päätöksistä. Vastuu on suuri ja pirun painava.

Jos yksikin aikuinen tulee vielä minun kuullen tai nähden uhoamaan, että miksi laitatte rahat seiniin, lupaan aivan henkilökohtaisesti perehdyttää, että mihin mahdollisesti kouluverkon supistamisesta saatavat hilut todellisuudessa tulisivat menemään. Ne eivät tässä niukkuuden jakamisen tilanteessa todellakaan tulisi nostamaan jäljelle jäävien koulujen opetuksellisia resursseja, joten ”kateus vie kalatkin vedestä”. Ja lopulta kukaan ei voittaisi, vaan yhä useammat lapset menettäisivät.

Koulukohtaisilla keskiarvohinnoilla yms. otattelu julkisuudessa on lyhytnäköistä ja syyllistävää - se asettaa asiakkaallemme eli lapselle syyllistävän hintalapun. Toivon, että keskustelu Kallislahden ja koko kouluverkon osalta mm. somessa niin poliittisten toimijoiden kuin kouluverkoston henkilöstön osalta pysyy asiallisena, eikä lietso vastakkainasetteluja. Opetuksen resursseja on taattava ja vaalittava, mutta se on isomman arvokeskustelun paikka koko kuntataloudessa. Vastakkainasettelulla ja tukkanuottasilla Savonlinnaa ei nosteta, se on varmaa.

Ja sitten vielä yksi puuskahdus — kun puhutaan palveluverkon supistamisesta säästötoimena, otetaanpa sitten koko palveluverkko tarkasteluun — nyt palveluverkko on joillekin synonyymi sanalle kouluverkko.

Merja Mustonen
VTM, AmO, kaupunginvaltuutettu,
sivistyslautakunnan vpj. (vihr.)
Savonlinna