Lukijalta: Elämä ei mahdu yhteen postilaatikkoon – Voisiko tulevaisuuden asukas ollakin ihminen, joka ei tee mitään lopullista päätöstä yhdessä paikassa asumisesta

Haluan kiittää Jorma Mattista hyvistä huomioista vapaa-ajan asumisen kehittämiseen (Itä-Savo 11.1. Muutetaan maalle ja lisätään elämänlaatua). Mattisen kirjoituksesta käy ilmi sekä huolellisen suunnittelun merkitys onnistuneiden rakennusprojektien läpiviemisessä että työnteon ja vapaa-ajanvieton murros.

Digitalisaatio, palveluiden sähköistyminen, etenee nopeasti läpi lähes kaikkien toimialojen ja sektoreiden. Edelleen jatkuva koronapandemian ehkä näkyvin osa on ollut erilaisten rajoitusten ja kasvomaskien lisäksi monipaikkaisen työnteon voimakas lisääntyminen.

Tilanne muuttui keväällä 2020 hetkessä ja noin miljoona suomalaista siirtyi etätöihin, moni heistä mökilleen. Kun etätyöskentelyä piti ennen erikseen perustella, nyt moni on joutunut päinvastoin perustelemaan toimistolle menoaan.

Korona taltutetaan aikanaan. Akuutti tilanne laukeaa, mutta mitä sen jälkeen tapahtuu? Emme varmaankaan palaa entiseen maailmaan.

Mattisen kuvailema rakentaja ja seutukunnalle muuttoa pohtiva ihminen on työuransa loppupäässä, eläkepäivät ja sininen Saimaa edessä siintäen. Terveyspalvelujen osalta Mattinen osuu ytimeen. Huoli hoidon saamisesta jarruttaa muuttohaluja erityisesti vanhemmalla väestöllä, kun nuorempia pidättelee esimerkiksi lasten koulunkäynti. Voisiko tulevaisuuden asukas ollakin ihminen, joka ei tee mitään lopullista päätöstä yhdessä paikassa asumisesta, vaan sukkuloi monen paikan välillä, kulloisenkin elämäntilanteensa mukaisesti?

Huoli hoidon saamisesta jarruttaa muuttohaluja erityisesti vanhemmalla väestöllä.

Harva enää tavoittelee työuraa yhden työnantajan palveluksessa yhdellä paikkakunnalla tai asumista yhdessä kodissa kehdosta hautaan. Ei tavoittele, koska se ei ole realistista.

Muutos on ollut niin nopeaa, että hallintomme ja lainsäädäntömme laahaavat auttamatta jäljessä. Jos järjestelmät on rakennettu yhden pysyvän asuinpaikan varaan, normista poikkeaminen aiheuttaa hallinnollista tuskaa sekä palveluiden tuottajille että niiden käyttäjille. Pahimmillaan kohtaamme ylittämättömiä esteitä. Kärsijöinä ovat usein pienemmät seutukunnat.

Korona opetti sen, tiukan paikan tullen järjestelmistä löytyy joustoa, kun tavoite on vain yhteinen. Entä jos joustoa löytyisi jatkossa ilman pakkoakin?

Panu Litmanen

Hankekoordinaattori

Savonlinna