Lukijalta: Ei mokkapalavanhemmuudelle! — Kirjoittajan mukaan kollektiivinen aktiivisuus on hyvä, mutta jos sinne pesii paha, niin piru on irti

Lapsemme ovat oikeutettuja verovaroin kustannettuihin ja tasa-arvoisiin yhteiskunnan lakisääteisiin palveluihin. He ehtivät tutustua yhteiskunnan nokkimisjärjestykseen aikuistuttuaan.

Olen iloinen veronmaksaja siitä syystä, että verorahoituksella saamme tasattua elämäntilanteista johtuvaa epätasa-arvoa. Minun hyvinvointi-Suomeni lakisääteisten palvelujen rahoitus järjestetään verotuksella. (Toki lisäksi asiakasmaksuilla tilanteissa, joissa näin on säädetty.) Ei siis talkoilla, ylimääräisellä varainkeruulla, ei mokkapalavanhemmuudella.

Miettikäämme, miltä tuntuu itsestä ja näyttäytyy oman lapsen silmiin olla vanhempi, joka ei halustaan huolimatta voi osallistua edellä mainittuun toimintaan: vuorotyöläinen, yksinhuoltaja, työkyvytön, vammainen, opiskeleva, suurperheellinen, muualla töissä oleva jne.? Ja btw: veronsa maksavia hekin.

Aloitteellisuus ja kollektiivinen aktiivisuus on hyvä, mutta jos sinne pesii se paha, niin piru on irti. Vertaillaan kuka päivysti myyntipisteellä eniten, kuka kuljetti eniten, kuka jäi tulematta, ovatko kaikki oikeastaan oikeutettuja jaettavaan hyvään kun olivat niin paljon poissa jne.

Valitsen mieluummin korkeamman veroprosentin kuin mokkapalavanhemmuuden peruspalvelujemme rahoittamiseksi.

Valitsen mieluummin korkeamman veroprosentin kuin mokkapalavanhemmuuden peruspalvelujemme rahoittamiseksi. Ja ihan hyvällä omallatunnolla suosittelen muillekin, sillä lapsemme ansaitsevat systemaattista ja pitkäkestoista yhteiskunnallisesti rahoitettua hyvää.

Vapaaehtoisvoimin tarjottavaa hyväntekeväisyyttä en vähättele, mutta sen osumatarkkuus on valikoivaa eikä hyvinvointivaltion palvelujen muun muassa koulutuksen suunta oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon lähteenä voi nojata siihen.

Merja Mustonen
kaupunginvaltuutettu, (vihr.)
Savonlinna

Luetuimmat

Uusimmat uutiset