Lukijalta: Enkeli junassa — Henkilö jäi ikuiseksi salaisuudeksi

Kävin vaimoni kanssa äskettäin retkellä Punkaharjulla. Hänelle palautui mieleen lapsuudessa silloisessa Valtionhotellin punaisessa rantamökissä vietetty onnellinen kesäloma. Tarinan oli myös edesmennyt anoppini kertonut eläessään. Mökki, nimeltään Onnen sopukka löytyi vieläkin yli 60 vuotta myöhemmin.

Vaimoni isä oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin. Äiti jäi kahden tyttären yksinhuoltajaksi. Toimistotyöstä piti hankkia toimeentulo. Lisäksi vanhin tytär sairastui. Helsingin lastenklinikalla tutkittiin ja hoidettiin häntä kolme kuukautta.

Äiti tuli hakemaan lastaan kotiin. Junassa löytyi kaksi vapaata paikkaa. Tytär sai ikkunapaikan ja äiti vastapäätä käytävän puoleisen. Höyryjuna puuskutteli Joensuun suuntaan. Äiti oli väsynyt ja nukahti.

Vähitellen pää painautui vieressä istuneen tuntemattoman miehen olkapäätä vasten. Mies ja tytär havaitsivat tilanteen ja hymyilivät. Aikansa nukuttuaan anoppini heräsi ja säikähti kovasti. Hän pyyteli mieheltä anteeksi ”sopimatonta käytöstään.”

Tuntematon ystävällinen mies oli tilanteen tasalla. Hän oli huomannut heti äidin väsymyksen ja tyttären sairauden. Hienovaraisesti hän alkoi kysellä matkan tarkoitusta. Anoppini kertoi. Juteltiin muun muassa harrastuksista, työpaikasta ja tulevasta kesälomasta.

Yllätykseksi ennen loman alkua tuli kirje Valtion-hotellista.

Mies piti lomaa erittäin tärkeänä ja suositteli Punkaharjua. Yllätykseksi ennen loman alkua tuli kirje Valtionhotellista. Siitä selvisi, että kahden viikon loma täysihoidolla koko perheelle oli jo maksettu. Punainen mökki odotti tulijoita.

Vaimoni muistaa, että äiti nukkui alussa pari–kolme ensimmäistä päivää.

Vähitellen voimia riitti naapureihin tutustumiseen, saunomiseen, uimiseen, hiekkaleikkeihin ja pallopeleihin. Hiekkarannan lähellä on pieni saari, jonka ympäri kaikki jaksoivat uida. Ruoka maistui hotellissa äidille ja tyttärille vähintään yhtä hyvälle kuin Vladimir Putinille ja Sauli Niinistölle 60 vuotta myöhemmin. Onnen Sopukka täytti tehtävänsä.

Kuka oli tuo varakas mies, joka loman sponsoroi, jäi ikuiseksi salaisuudeksi. Hän halusi järjestää iloa, mihin köyhän lesken rovot eivät olisi alkuunkaan riittäneet.

Varmasti tämä epäitsekäs ”sijoittaminen” tuotti hänelle itselleen vain antamisen ilon. Firma ei saanut mainosta. Tuntematon hyväntekijä tiesi, että ”autuaampi on antaa kuin ottaa.” Hän oli enkeli — todellinen bisnesenkeli, joka on jo varmaan saanut palkkansa autuaitten maassa.

Matti Martikainen
Kerimäki

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Kommentoidut