Lukijalta: Onko Savonlinnan seudulla yhteinen kuva johtamisen arvoista?

Toimittaja Jussi Pullinen kirjoitti kolumnissaan (HS 24.1.2021), että Suomi tarvitsee yritysjohtajia, joista paistaa toivo. Hän on havainnut isojen suomalaisyritysten johdon viestien korostavan synkkyyttä ja näköalattomuutta.

Se voi pitää paikkansa. Tunnen tosin useita yritysjohtajia eri puolelta maata, jotka ovat tunnettuja eteenpäin katsovista, uskoa luovista ja inspiroivista johtamistavoistaan. Ehkä heidän ulkoinen viestintänsä tuo helposti esille turhautumista ja huolta poliittisen päätöksenteon ongelmista. Yritysten sisällä heidät saatetaan kokea eri tavoin. Toisaalta mediallistuneessa maailmassa on hyvä muistaa, että ulkoinen viestintä on usein myös sisäistä viestintää.

Olen samaa mieltä siitä, että yritysjohdon tulisi luoda uskoa tulevaan ja rakentaa toivoa haastavista ajoista selviämiseen. Siihen tarvitaan asenteen lisäksi myös näkemyksellisyyttä. Sidosryhmät odottavat johdolta myös kannanottoja monipuolisiin arvokysymyksiin. Niistä tulisikin kyetä luomaan työyhteisöissä mahdollisimman yhtenäisiä tulkintoja, jotta toiminta olisi johdonmukaista.

Samalla kuntakentässä tarvittaisiin yhtenäisempää näkemystä kaikista johtamisen arvoista. Sitä kautta kunnat voisivat olla kiinnostavampia ja uskottavampia investointikohteita. Lähtökohtaisesti kukaan ei halua sijoittaa eikä muuttaa paikkakunnalle, jonka päätöksenteko on epäjohdonmukaista ja riitaisaa.

Yhteiskuntamme kaipaa rakentavaa ja ratkaisukeskeistä dialogia siitä, miten pysymme yhtenäisenä kansana haastavien aikojen yli. Yhdysvaltojen ja Venäjän johtamiskriisit osoittavat, miten tärkeä osa demokratiaa on jaettu tulkinta arvoista ja luottamusta rakentavista johtamisen tavoista. Siihen tarvitsemme kaikilla paikkakunnilla niin yritysjohtoa, poliitikkoja, virkamiehiä, kuin kolmannen sektorin päättäjiäkin. Kannustan huomioimaan nämä teemat myös kevään kuntapäättäjien valinnoissa.

Jukka Saksi

KTT, viestintäyrittäjä

Vantaa

Luetuimmat

Uusimmat uutiset