Puheenvuoro: Yhdessä teemme nuorillemme paremman huomisen

Hyvää nuorisotyön viikkoa! Nuorisotyön viikko järjestetään tänä vuonna 7.–13.9. Viikolla nostetaan valtakunnallisesti esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Kiitos teille kaikille, teette valtavan arvokasta työtä.

Minulla on piirros, jonka sain lahjaksi keväällä 2020 nuorisotilan nuorilta. Tuohon piirrokseen jokainen oli jättänyt ainutlaatuisen muiston itsestään. Kauniit ja värikkäät pallot, jotka voivat äkkiseltään näyttää melko samanlaisilta, ovat kuitenkin kaikki erilaisia, sillä jokainen niistä on syntynyt nuoren maalissa kastetun sormen painalluksesta paperiin. Ei ole olemassa yhtä ja samanlaista sormenjälkeä, vaikka ne voivat ulkoisesti muistuttaa hyvinkin paljon toisiaan. Kuten kuvan sormenjäljet, on myös jokainen lapsi ja nuori erilainen. Jokainen heistä on mestariteos, uniikki, kaunis ja täydellinen juuri sellaisenaan.

Jokaisen lapsen ja nuoren tulisi saada olla oma itsensä, kasvaa omaa tahtia ja voida kehittyä turvallisesti tulevaisuuteen, joka tarjoaa mahdollisuuksia.

Nuoret kertoivat minulle lahjaa antaessaan, että olin merkinnyt heille jotain, vaikuttanut jollain lailla heidän elämäänsä. Ne sanat ovat olleet minulle hyvin koskettavia ja voimaa antava asia monissa elämän vaiheissani. Mietin, mitä sellaista olin tehnyt, että olin ansainnut nuo kauniit sanat ja kunnian olla osa jonkun toisen elämää. En keksinyt mitään sen erikoisempaa kuin, että olin oma itseni ja annoin aikaani. Kuuntelin iloja, suruja, monet haukut ja julmat sanat, mutta myös kauniin anteeksi pyynnön ja kiitoksen.

Tein sitä, mitä sadat nuorisotyöntekijät tekevät ympäri Suomea – tein sen mitä osasin ja en unohtanut, mitä on olla nuori. Tämä viikko on kunnianosoitus noille arjen sankareille, jotka eivät useinkaan pidä ääntä itsestään ja joiden työtä liian moni ei osaa arvostaa.

Tämä viikko onkin hyvä mahdollisuus myös sinulle keskustella nuorisotyöstä ja nostaa esiin sekä jakaa tietoa suomalaisesta nuorisotyöstä, joka on maailman huippuluokkaa monella indikaattorilla mitattuna. Tai kiittää tuttua nuorisotyöntekijää, tarjota mahdollisuuksiesi mukaan apuasi vapaaehtoisena, pitää nuorisoalan ja nuorisotyöntekijöiden sekä sitä kautta kaikkien lasten ja nuorten puolia aina vain hankalammassa maailmassa. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuus, sinä voit luoda kuitenkin edellytyksiä huomista varten jo tänään.

Mietin, millainen on hyvä nuorisotyöntekijä. Mietin, mikä yhdistää nuorisotyötä tekeviä tietynlaisen hyvää sorttia olevan hulluuden, sydämen kutsumuksen ja auttamisen halun lisäksi? Tässä muutama luonnehdinta siitä, millainen on mielestäni nuorisotyöntekijä parhaimmillaan.

Jokainen lapsi on mestariteos, uniikki, kaunis ja täydellinen juuri sellaisenaan.

Hän on se turvallinen aikuinen, joka kuulee ja on valmis myös ymmärtämään kuulemaansa. Turvallinen aikuinen, joka neuvoo, ohjaa ja asettaa tarvittaessa rajoja sekä on samalla valmis perustelemaan nuorelle – miksi. Hän on se turvallinen aikuinen, joka on läsnä silloin kun tarvitaan. Se turvallinen aikuinen, joka seisoo nuoren rinnalla tasapainoillen oikean ja väärän välissä, antaen nuorelle mahdollisuuden kompastua, mutta velvoittaa nousemaan ja jatkamaan matkaa rohkeasti eteenpäin.

Hän on se turvallinen aikuinen, joka osallistaa, osallistuu, innostaa ja antaa nuorelle itselle osallisuuden kokemuksen ja mahdollisuuden innostua. Hän on se turvallinen aikuinen, joka luo edellytyksiä, antaa nuorelle mahdollisuuden vaikuttaa häntä itseään koskeviin asioihin ja päätöksiin sekä kaikkiin niihin seikkoihin, jotka nuori kokee itselleen tärkeiksi.

Tuo nuorisotyön ammattilainen on turvallinen aikuinen, joka on valmis ottamaan vastaan välitöntä palautetta, antaa kohteen kiukulle, jakaa nuoren onnistumiset ja itkee yhdessä epäonnistumisista. Nuorisotyön kultaisessa ytimessä on sellainen ihminen, joka on varustettu, sillä samalla herkkyydellä ja uteliaalla sydämellä, joka on sillä lapsella tai nuorella, jonka hän työssään kohtaa. Hän on ihminen, joka muistaa millaista se oli, kun tuli itse kohdatuksi ja nähdyksi.

Tänä vuonna viikon teema on Nuorten yhteiskunnallinen osallisuus paikallisella tasolla. Tuetaan tämän teeman mukaisesti nuoriamme kehittämään omaa elinympäristöään. Annetaan heille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa ei vain näennäisesti vaan aidosti, sillä se on myös avain kasvuun ja kehitykseen varsinkin sellaisilla paikkakunnilla, joissa muuttotappioluvut ovat suuria.

Nuorille täytyy antaa tilaisuus ja mahdollisuus luoda näköaloja ja olla rakentava osa yhteiskuntaamme, maakuntaa, kaupunkia, kuntaa, juuri sitä yhteisöä, jossa hän elää. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen, näköalattomuus ja toivottomuus ovat valitettavasti kasvavia ilmiöitä. Voimme kuitenkin jokainen yrittää tarjota tulevaisuutta, turvaa ja näköaloja nuorelle, joka ei aina välttämättä itse näe juuri sillä hetkellä näitä asioita ympärillään.

Nuoren täytyy saada kokea, että hänen mielipiteellään on väliä ja osallistuminen tuottaa tulosta ja kannattaa aina. Kannustetaan nuorisotyön teemaviikon mukaisesti nuoria vaikuttamaan ja kehittämään, luomaan uutta ja luomaan edellytyksiä hyvään elämään juuri siellä, missä hän on. Tästä hyödymme kaikki. Me teemme yhdessä paremman huomisen.

Rikhard Blomerus

Savonlinna

Kommentoidut