Mielipide: Yliopisto ei ole Ahvenanmaa

Rahoituksen leikkaus ei ollut syy lopettaa.

Rahoituksen leikkaus ei ollut syy lopettaa. Opettajakoulutukseen valtio olisi myöntänyt rahaa, mutta yliopisto päätti asian puhtaasti periaatepäätöksellä, joka oli täysin väärä.
Syytän tästä möhläyksestä myös opetusministeri Grahn-Laasosta, sillä hänen jos kenen olisi pitänyt tajuta, kuinka tarpeellinen opettajakoulutus Savonlinnan kokoiselle kaupungille oli. Kyllä nyt opetusministeri saa variksen sulan hattuunsa, sillä tämä oli todella törkeä temppu pienelle kaupungille.
Muistakaakin pitää kiinni kynsin hampain Samista. Jos se vielä viedään, pääajoväylälle voidaankin pystyttää kyltti: Savonlinnan kaupunki on lopetettu. Sillä ei tänne jää sen jälkeen kuin vanhat ukot ja mummot.
Täältä viedään kaikki. Kohta ei ole sairaalatoiminnastakaan mitään jäljellä.
Poliitikkojen pitäisi olla sen verran tasapuolisia, että pienet maaseutukaupungit pysyisivät hengissä. On surkea vääryys, että opettajakoulutus viedään pois täältä.
Kyllä kokonaislasku tulee olemaan Savonlinnalle ainakin 200 miljoonaa. Tulee työpaikkamenetyksiä, vuokratappioita ja kulutustappioita.
Oletteko nyt onnellisia, että menetitte opettajakoulutuksen Joensuulle? Menetimme myös ne koulutusrahat Joensuulle. Ketkä ajoivat yliopiston autonomiaa? Ei
yliopisto ole mikään Ahvenanmaa.

Eino Honkanen
Kerimäki

Anssi Mehtälä