Lukijalta: Vain päätökset puuttuvat – Rahaa haaskataan hitaan päätöksenteon takia

Savonlinnan kaupunginvaltuuston esityslistalla oli tällä viikolla (11.1.) päätös väistötilojen hankkimisesta Punkaharjun koululle. Koulun sisäilmaongelmat ovat olleet tiedossa hyvin pitkään ja päätös uudesta koulustakin on tehty jo kaupunginvaltuustossa 3.9.2018: "Punkaharjun koulu yhteen rakennukseen 1.8.2022 alkaen. Sijoituspaikkana Kouluniementien yksikkö, jonka tarvittava remontti- ja uudisrakennustarpeen kustannukset ovat toimitilapalvelun suunnitelman mukaan 7 miljoonaa euroa." Ikävä kyllä, vain lopulliset päätökset puuttuvat vieläkin, vuonna 2021.

Viimeisin viivytys uuden koulun rakentamiseen syntyi, kun suunnitelmat olivat jo valmiina mutta pieni joukko ihmisiä halusi toteuttaa vuosikymmenten haaveensa isosta liikuntahallista. Tarvitaanko hallia vai ei, jakaa mielipiteitä. Mutta koulu tarvitaan ja päätös olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten. Olen tuonut julki huoleni nykytilojen kunnosta joka kerta asiaa käsiteltäessä ja vaatinut pikaista etenemistä asiassa. Käsittelyprosessi on kestänyt yli kaksi vuotta. Aivan liian pitkään! Tästä viivyttelystä maksavat nyt niin koulun oppilaat, opettajat ja henkilökunta huonosta sisäilmasta johtuvista terveysongelmista.

Koulun tilanne on nyt ajautunut sellaiseksi, että väistötilat on järjestettävä viipymättä. Alustava väistötilojen vuokrakustannus on n. 102 000 euroa per vuosi, lisäksi ylläpitokustannukset, yhteensä 120 000 euroa per vuosi. Lisäksi tulevat perustus, sähkö ja vesi- ja viemäriliittymiskulut ja pihatöiden vaatimat kustannukset kuluvalle vuodelle. Väistötilatarve on niin kauan, kunnes uusi koulu valmistuu eli vuoteen 2023–24 asti. Rahaa siis tarvitaan jopa lähes 0,5 miljoonaa euroa väistötiloihin ennen kuin uusi koulu valmistuu!

On todella ihmeellistä, miten rahaa haaskataan hitaan päätöksenteon takia. Alkuperäisen esityksen mukaan koulu olisi ollut valmis jo ensi vuoden elokuussa. Nyt saamme odottaa uutta koulua vuoteen 2023 tai pahimmillaan vuoteen 2024. Nyt tarvitaan päätöksentekijöitä, jotka uskaltavat päättää. Toivottavasti tulevaisuudessa kuntalaisten ei tarvitsee maksaa koko ajan nousevia kuntaveroja tai kärsiä terveysongelmista sen vuoksi, että päätöksiä jahkataan ja vaihtoehtoja vatkataan. Kuntalaisilla on oikeus palveluihin, terveissä, toimivissa ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa.

Lea Sairanen

Valtuutettu,

sivistyslautakunnan jäsen (kok.)