Lukijalta: Savonlinnaan tarvitaan kotihoidon kuntalisä

Tein marraskuussa kuntalaisaloitteen kotihoidon kuntalisästä Savonlinnaan. Olen hieman pettynyt ja hämilläni, että sen on käynyt allekirjoittamassa vain 38 Savonlinnan asukasta.

Onko meitä halukkaita kotivanhempia ja heidän ystäviään ja läheisiään oikeasti vain niin vähän tämän kokoisessa kaupungissa? Vai ajatellaanko, että turha sitä on allekirjoittaa, ei se kuitenkaan toteudu?

Mikään ei toteudu, jos ei edes yritä.

Sulkavalla asuvat lapsiperheet ovat onnekkaita, siellä ajatellaan lapsia ja heidän perheitään. Olisi mielenkiintoista tietää, onko Savonlinnasta miten moni lapsiperhe muuttanut Sulkavalle?

Monesta asiasta ajatellaan, että ennen oli paremmin.

Ennen talvet olivat runsaslumisia ja kylmiä, kesät aurinkoisia ja lämpimiä. Kyläiltiin enemmän ystävien luona, tarjottiin auttavaa kättä tutuille ja tuntemattomille. Autettiin naapuria milloin missäkin, pihoilla juoksenteli iloisia lapsia iso lauma.

Tehtiin enemmän asioita perheen ja ystävien kanssa. Nautittiin enemmän elämästä, ei valitettu ja stressattu kaikesta.

Nautittiin enemmän elämästä, ei valitettu ja stressattu kaikesta.

Siihen aikaan myös kotiäitinä olemista arvostettiin enemmän, ja toki heitä silloin olikin enemmän. Mutta ei silloin myöskään lapsilla ja nuorilla ollut niin paljoa keskittymisvaikeuksia, masennusta, ulkonäköpaineita ym. Mitä tämä sosiaalisen median ja kokoaikaisen kiireen aikakausi on elämäämme tuonut?

Miksi emme tekisi töitä sen eteen, että halukkaat vanhemmat voisivat tarjota lapsilleen kiireetöntä, rauhallisempaa, tasaisempaa ja turvallisempaa arkea kotona? Keneltä se on pois, jos vanhempi hoitaa omaa lastaan kotona? Toisihan se työttömille mahdollisuuden työllistyä ja kaupungille säästöjä.

Taloudellisesti se ei ole monelle mahdollista, vaikka miten haluaisi hoitaa lastaan kotona. Kotihoidon kuntalisä olisi tervetullut korotus kotihoidon tukeen. Olisihan se kaupungillekin edullisempaa, kuin kaupungin osuus päivähoitomaksuihin.

Käykää allekirjoittamassa aloite osoitteessa kuntalaisaloite.fi

Satu Tynkkynen
Savonlinna