Lukijalta: Ravintolatuki ei huomioi liiketoiminnan kausittaisuutta

Maan hallitus julkaisi ravintola-alan tukimallin, jossa tuetaan ravintoloita työllistämisessä sekä hyvitetään kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemisesta huhti- ja toukokuussa. Eduskunta edellytti rajoitukset hyväksyessään kohtuullisten kustannusten kompensointia ja toimia, joilla lievennetään rajoitusten vaikutuksia. Ravintolatuen pohja on hyvä, mutta vaatii korjauksia.

Ravintoloiden tuki määräytyy sen mukaan, kuinka paljon yrityksen myynti on huhtikuussa laskenut verrattuna tammi-helmikuun keskimääräiseen myyntiin. Tiedossamme on, että Etelä-Savossa nämä kuukaudet ovat vuoden hiljaisimpia. Näin ollen niiden pohjalta huhti-toukokuusta maksettava korvaus ei ole oikea mittari. Parempi malli olisi esimerkiksi se, että valittavana olisi myös vertailu edellisen vuoden huhti-toukokuulle.

Ravintola-alan tukitoimien toinen osa on uudelleentyöllistämisen tuki, jota myönnetään 1 000 euroa työntekijää kohden. Tuki myönnetään enimmillään siitä kokoaikaisia työntekijöitä vastaavasta määrästä, joka työskenteli yrityksessä ennen kriisin alkua. Myös tämä malli on kausittaiselle liiketoiminnalle ongelmallinen, sillä se laittaa nämä yritykset eriarvoiseen asemaan niiden yritysten kanssa, joiden liiketoiminnan volyymi ja työntekijämäärä eivät vaihtele voimakkaasti vuoden sisällä. Tässä tapauksessa parempi malli olisi se, että työntekijöiden määrän vertailupiste olisi edeltävässä kesässä.

Kesästä elävän Etelä-Savon maakunnan kannalta on tärkeää, että tuki-instrumentit tunnistavat kausivaihtelun. Muutoin koronataantumasta voi tulla vielä astetta pidempi ja syvempi.

Vielä merkittävämpää on kuitenkin se, millaisilla ehdoilla ravintolat saavat avata 1.6. alkaen. Kesäsesonki on kohta menetetty, jos selkeää ohjeistusta ei tule ja rajoitukset pysyvät hyvin tiukkoina siitäkin huolimatta, että uusia tautitapauksia ei ole todettu pariin viikkoon.

Terveys ja turvallisuus ovat meille kaikille tärkeitä, mutta väljyyskriteereillä ei saa kuihduttaa kesäsesongin liiketoimintoja. Turvallinen liikkuminen ja ostaminen ovat yhteisiä asioita ja niiden toteutukseen tarvitsee jokaisen panosta.

Niina Kuuva

Aluejohtaja

Etelä-Savon yrittäjät

Nina Rasola

Puheenjohtaja

Etelä-Savon Yrittäjät