Lukijalta: Sosterin kulut ja käyntikertalaskutus

Kaupungin laskijoiden mukaan sosterin vuosimenot ylittyivät yhdeksän miljoonaa euroa, sosterin laskijoiden mukaan kahdeksan ja palautuslaskelmat vielä lisäsivät tulosten erilaisuutta.

Näin raportoivat Itä-Savon puheenvuorossa 25.8. merkittävät päättäjät.

Pienentuntuinen mutta silti iso näköharha nimeltä käyntikertalaskutus nousee tässä esiin. Kun päätösvaltaisten kanssa keskustelee, niin kuorossa ollaan sitä mieltä, että käyntikertalaskutus on menetelmä, joka toimii vain selkeästi konkreettisissa toimenpiteissä. Kuitenkin jatkuvasti tämä kummajainen jyllää vuosibudjeteissa.

Ihmisenhuollon kustannuksissa on seuraavat pääluokat: Palkkarahat, matkarahat, työvälinerahat ja työhuonerahat. Tällaisestakin jäsennyksestä voi tietysti vatuloida mutta hyvin merkittävä lähtökohta se on. Näin saadaan varsinkin ennakoivat toimenpiteet kustannuslaskuissa toimimaan.

Kun Savonlinnassa esimerkiksi nyt puututaan syrjäytymiseen ja huumeongelmaan, niin sosterin mukaan tuloa on miltei mahdotonta liittää palveluiden käyntikertalaskutukseen.

Varhaisesta puuttumisesta tulee nimittäin herkästi sitä, että puuttuu puuttujia. Oma vivahteensa on asiassa myös ongelma nimeltä hyvä vihollinen. Esimerkiksi vakavat ongelmat syrjäytyminen, koulukiusaaminen ja huumeongelma tuottavat medioissa herkästi kohua, josta jää liian vähän hedelmällistä toteuttamista.

Kuinkahan laskutettaisiin sellainenkin palvelu, että joku etsii vaikka yliopistojen kätköistä sellaisen sosiaali- ja terveysmenojen kustannusten laskumenetelmän, jossa otetaan huomioon se, että varsinkin mielenterveystyössä käyntikertalaskutus haittaa palvelujen laatua?

Juhani Heiska
psykologi
Savonlinna

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Kommentoidut