Lukijalta: OKL vaaliaseena, mutta rehtori Mönkkönen vaikenee

Lähestyvien vaalien takia keskustelu Savonlinnan OKL:n lakkauttamisesta käy edelleen vilkkaana. Vaalikiimassa oletukset, totuudet, puolitotuudet ja toiveet näyttävät iloisesti sekoittuneen, ja etenkin poliittinen oppositio on pyrkinyt ottamaan tilanteesta kaiken hyödyn irti.

Kaikki toki myöntävät, että päätöksen Savonlinnan OKL:n lakkauttamisesta teki Itä-Suomen yliopiston hallitus. Sitäkään ei mikään vakavasti otettava taho epäile, etteivätkö kaikki kolme paikallista kansanedustajaamme olisi tehneet kaikkensa opettajankoulutuksen jatkumisen puolesta Savonlinnassa.

Kiistaa sen sijaan käydään siitä, olisiko Sipilän–Orpon hallitus voinut tehdä vielä jotakin tilanteen muuttamiseksi. Tikun nokkaan on nostettu etenkin ministeri Grahn-Laasonen sekä pääministeri Sipilä, jotka eivät kertoman mukaan antaneet Itä-Suomen yliopistolle riittävää omistajaohjausta.

Keskustelu on politisoitunut, mutta ainoa henkilö, joka asioiden todellisen kulun voisi selkeästi kertoa, loistaa näkyvästi poissaolollaan: Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen. Jotta totuus tässä asiassa tulisi vihdoinkin ja yksiselitteisesti selväksi, Mönkkösen on se tällä palstalla kerrottava – myös siinä tapauksessa, ettei tuo totuus asian esitellyttä rehtoria mairittelisikaan.

Jos faktoja tuosta päätöksenteosta ei kerrota, Savonlinnan OKL:n lakkauttajista jää elämään vähintään kaksi totuutta, ehkä enemmänkin. Moinen tarkoitushakuinen historiankirjoitus ei kuitenkaan palvele lopulta ketään - ja kaikkein vähiten näitä epämääräisyyden ruokkijoita.

Jari Rusanen
Savonlinna