Lukijalta: Puhutaan Savonlinnan puolesta

Sipilän hallituskaudella päätettiin käräjäoikeuden kanslioiden lakkauttamisista ja myös Savonlinnan kanslia kuului tähän joukkoon.

Nyt Savonlinnasta onkin tuo toiminta ajettu alas, mutta näin ei ole kuitenkaan käynyt kaikkien lakkautuslistalla olleiden osalta. Viikko sitten saimme lukea uutisen, jossa kerrottiin tuolla samalla lakkautuslistalla olleiden Varkauden ja Iisalmen kanslioiden nyt kuitenkin jatkuvan (mm. Savon Sanomat 17.9.20).

Varkaudessa ollaankin perumassa jo aloitettuja toimia mm. vuokrasopimusten irtisanomisten osalta ja Kuopioon rakennettujen lisätilojen osalta. Iisalmessa ei ole onneksi ehditty vielä näin pitkälle. (SS 25.9.20.) Erinomaista edunvalvontaa Pohjois-Savossa!

Edellisen hallituksen lakkautuslistat eivät valitettavasti koskeneet Savonlinnassa ainoastaan käräjäoikeuden kansliaa, vaan ne koskivat myös suurempaa yksikköä, Savonlinnan OKL:ta ja koko yliopiston Savonlinnan kampusta. Pääministeri Sipilä totesi (20.5.2016) silloisen opposition tekemässä, Savonlinnaakin koskevassa välikysymyksessä, että maan hallitus lupaisi etsiä kompensaatiot, joilla Savonlinnan tilanne olisi jopa parempi kuin yliopistokaupunkina ollessaan.

Savonlinnan nykyjama on kaikilla meillä tiedossa.

Nyt Savonlinna on ajettu jälleen taisteluasemaan keskussairaalan ja siihen liittyvien toimintojen puolesta. OKL-välikysymyksestä äänestettäessä eivät hallituspuolueiden savonlinnalaiset kansanedustajat edes tohtineet mennä paikalle. Nyt kun maan hallitus on vaihtunut, ehkä tohdittaisiin jotain tehdä? Onko kukaan kansanedustajista tai kaupunginjohdosta tuonut esille sitä, että lakkautettuja toimintoja voitaisiin palauttaa Savonlinnaan siinä missä näköjään muuallekin Suomeen?

Entä miten Keskusta aikoo taata lupauksensa siitä, että Etelä-Savon maakuntaan saadaan mahdutettua kaksi keskussairaalaa siten, että asiasta on säädetty laissa, mikäli Keskusta pitää sinnikkäästi kiinni edelleen valtioneuvostossa siitä, että Savonlinnaa ei saa päästää Pohjois-Savoon?

Minna Tikkinen-Kapanen

Savonlinna

Uusimmat uutiset