Lukijalta: Kirkko on totuusyhteisö ja etenkin armon yhteisö

Kirkkohallituksen osallistumisesta Pride-tapahtuman tukemiseen alkoi keskustelu, johon myös meitä pappeja on haastettu osallistumaan. En halua tällä kirjoituksella kommentoida suoraan oman seurakuntamme toimijoiden kirjoituksia, mutta kokeneena kirkon ammattilaisena ja ”kirkollisena kirjoittajana” tuon joitakin minulle tärkeitä näkökohtia esille.

Ymmärrän, että Pride-tapahtuma voi synnyttää myös kriittisiä kannanottoja. En kuitenkaan itse pelkää esille tuodun gender-ideologian valtaavan kirkkoamme.

Tuollaisen ideologian olemassaolo on joidenkin mielestä kiistanalainen. Haluan kuitenkin kristittynä ja kirkkomme pappina sanoutua selkeästi irti siitä, että ihmisen identiteetti nähtäisiin syntinä. Koko kirkossamme on syytä todeta tämä. Näin toivon ja uskon asian olevan myös omassa seurakunnassamme.

Raamatun joidenkin kohtien tulkinnasta voidaan keskustella. Itse näen kyseiset kohdat varoituksena holtittomasta ja vastuuttomasta elämästä ihmisten yhteiselämässä ja seksuaalisuudessa — olipa yhteiselämä eri tai samaa sukupuolta olevien välistä.

Kirkkomme on ollut menneinä aikoina kansan valistaja, eettisen elämän ohjaaja ja jopa moraalin vartija. Tässä on tehty sekä hyvää että pahaa eli ylilyöntejäkin on ollut. Nykyaikana kirkon rooli ei voi olla enää tuollainen.

Näinä aikoina on syytä kysellä entistä enemmän, mikä on kirkon työn painopiste ja kirkon rooli. Suurin uhkamme kirkossa on se, jos emme kykene elämään erilaisina sovussa ja jos hukkaamme syvimmän identiteettimme.

Kirkko on totuusyhteisö eli etsimme Raamatun sanoman pohjalta Jumalan tahtoa ja vedämme myös rajoja uskomme sisällön osalta. Mutta kirkko on ennen kaikkea evankeliumin ja armon yhteisö. Kirkko ei ole maailmassa ensisijaisesti ”vartioimassa” ihmisten elämää vaan tuomassa sanoman Jumalan armosta Kristuksessa.

Kirkko on Kristuksesta todistamisen ja rakkauden jakamisen yhteisö. Pyrimme työllämme syntisen ihmisen ja Kristuksen kohtaamiseen sekä siihen, että yhteinen elämämme rakentuisi Jeesuksen opetuksen ja esikuvan mukaisesti. Tässä kaikessa perspektiiveinä on vahvasti sekä tämä että tuleva, iankaikkinen elämä.

Kirkkoa voi siis sanoa myös pelastuksen yhteisöksi. Kirkko ja usko eivät ole ”teemulaajasalomaisesti” tiivistettynä oikeassa olemisen vaan armossa olemisen asia.

Kun puolustamme kirkossa kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta Jumalan luomina ja lunastamina, voimme samalla hyvin puhua ”perinteisen” naisen ja miehen parisuhteen ja avioliiton puolesta. Nämä asiat eivät sulje toisiaan pois. On samalla hyvin tärkeää kuunnella niitä, joiden ääni ja kokemus ovat toisenlaisia ja jotka eivät ennen ole edes uskaltaneet tulla esille.

Kirkossa on tärkeää pyrkiä kulkemaan kaikkien ihmisten rinnalla, myös niiden, joiden elämä tuntuu meistä kirkon toimijoista joskus ehkä vieraalta. Voimme toisiamme kohdaten, kuunnellen ja keskustellen oppia enemmän ihmisyydestämme. Olemme erilaisina ihmisinä hyvällä tavalla Jumalan sekalainen seurakunta, jonka jäsenet ovat kaikki Jumalalle yhtä rakkaita.

Toivo Loikkanen

Rovasti, Kerimäen aluekappalainen

Savonlinna