Lukijalta: Homoseksuaalisuuden mutkien oikaisu liian suoraviivaista

Itä-Savo raportoi 23.4. tieteilijöiden teesistä: ”Tutkimusten valossa miesten homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus”, Markus J. Rantala ynnä tutkijaryhmä kirjoitti alan lehdessä tästä viimevuoden syksyllä.

Vaikka tuossa teesissä on totuutta, niin se tarvitsee paljon selvennystä, koska se liittyy seuraaviin tuloksiin:

Ihmisiä ei voi luokitella kaksiluokkaisesti homoihin ja heteroihin, vaan esillä on asteikko, jolla ihmiset saavat erilaisia lukemia. Lisäksi luokittelua mutkistaa sukupuoli-identiteetti, joka on oma ongelma-alueensa.

Homoseksuaalisuuspisteet vaihtelevat ihmisen elämän aikana samoin kuin monet muutkin seksuaalikäyttäytymisen halut. Esimerkiksi sellainenkin seksuaalisuuden suuntaus kuin koko seksin tuntuminen tyhjyydeltä tai ällöttävältä eli aseksuaalisuus voi muuttua seksihalukkuudeksi ja päinvastoin samoin kuin homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden vaihtelu.

Homouden määrittely sisältää aina kohdat: homoseksuaalinen teko, homoseksuaaliseen kulttuuriin osallistuminen ja homoseksuaalinen minäkuva, jotka tarkoittavat eri asiaa.

Johtuuko homous geeneistä vai ympäristöstä, on nykyisen epigeneettisen tutkimuksen mukaan tuottanut tuloksen ”väärin asetettu kysymys”. Esimerkiksi geneettisestä tiedosta, että homoseksuaalisten hedelmällisyys on huomattavasti keskimäärää vähäisempää, loogisesti seuraisi homoseksuaalisuuden vähittäinen katoaminen mutta näinhän ei tapahdu.

Homoseksuaalisuuden voimistumisessa on aina mukana useita pieniä kokijan omia valintoja.

Aivokuvantamisissa on löydetty alueita, jotka ovat erilaisia homouspisteitä paljon ja vähän saaneiden kohdalla mutta tulosten tulkinnassa on merkittävää aivojen muuntuvuus hieman samaan tapaan kuin lihasten muuntuvuus harjoitusten myötä.

Vaikka homoseksuaalisuutta ei luokitella sairaudeksi, silti nykyisessä niin sanotussa virallisessa psykiatrian luokituskäsikirjassa on koodit F66.01, F66.11, F6621 ja F66.81, joissa on homoseksuaalisuusnimike.

Kaikille näille teeseille on tieteellistä tutkimusperustaa. Kuitenkaan ei löydy tieteellistä perustaa sellaiselle väitteelle, että ihminen ei itse voi mitenkään vaikuttaa seksuaalisiin haluihinsa. Aggressiivisuudessa ja vaikka viihdeaineiden käytössä on miltei itsestään selvää, että ne ovat luonnollisia ilmiöitä mutta oikeudessa ei kelpaa puolustus ”en mahtanut mitään, jokin vain linksahti minussa”.

Jos seksuaalisuuden hallinnoissa tämä suhtautumistapa on erilainen, niin silloin on kysymys arvoista tai vaikka politiikasta mutta ei tieteellisistä tuloksista.

Kyseinen suhtautumistapa muistuttaa myös harhaista teesiä ”köyhyys on kuin silmien väri, joka saadaan jo syntymässä”.

Juhani Heiska

psykologi