Lukijalta: Nauti luomua hyvällä mielellä – Eurolehti auttaa valinnoissa

Moni meistä haluaa olla vastuullinen kuluttaja ja vaikuttaa omilla ostopäätöksillään ympäristön tilaan. Arkisilla ruokaostoksilla on suuri merkitys. Päivittäiset hankinnat, pienetkin, muodostavat vuositasolla mittavan määrän ostopäätöksiä. Valitsemalla luomutuotteita jokainen voi osaltaan vaikuttaa esimerkiksi tuotantoeläinten hyvinvointiin tai torjunta-aineiden käytön vähenemiseen.

Luomutuotannossa on tiukat ehdot ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Luomussa ei käytetä keinotekoisia lannoitteita eikä torjunta-aineita. Luomu tuotantotapana tukee ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Sillä on iso merkitys tilanteessa, jossa monet eliöt ja elinympäristöt maapallolla ovat uhanalaisia ihmisen haitallisen toiminnan takia.

Kuluttajan ei tarvitse ostoksilla ollessaan arvuutella, onko kyseessä luomutuote vai mahdollisesti jokin muu. Luomutuotteen tunnistaa helposti vihreästä lehtimerkistä. EU:n luomutunnus, Eurolehti, on pakollinen kaikissa pakatuissa luomuelintarvikkeissa, jotka on valmistettu EU:n alueella.

Tunnus kertoo, että elintarvike on valmistettu luomuehtojen mukaisesti. Eurolehden yhteydessä ilmoitetaan myös tiedot valvovasta viranomaisesta ja maatalousperäisten ainesosien alkuperästä. Esimerkiksi Ruokaviraston valvomassa pakatussa luomumakkarassa näkyy Eurolehden rinnalla tunnus FI-EKO-201.

Kuluttajan ei tarvitse ostoksilla ollessaan arvuutella.

Kesäisen grilliaterian aineksetkin on mahdollista valita vastuullisesti ja nauttia hyvällä mielellä. Kun luomulihan rinnalle valitaan satokauden luomukasviksia, toripöydän antimia ja luomumansikoita läheiseltä viljelmältä, on terveellinen ja herkullinen kesäpöytä katettu!

Jaana Elo

Luomuliitto ry

Hanna Viita

Marttaliitto ry