Heli Järvinen (vihr.) oikoo yliopistolain väärintulkintoja: koulutuspaikoista ja niiden tulevaisuudesta päättää yksiselitteisesti opetusministeriö ja maan hallitus

OKL:n tapauksessa ministeriö olisi voinut selkeästi ilmoittaa Itä-Suomen yliopistolle, etteivät paikat siirry Joensuuhun.

Lakia yliopistojen autonomiasta on helppo syyttää OKL:n siirrosta Joensuuhun. Valitettavasti syy ei löydy sieltä. Jos ette usko, lukekaa se laki, joka löytyy omasta pöytälaatikostani hartaasti selattuna.
Laki antaa yliopistoille muun muassa mahdollisuuden kerätä ulkopuolista rahaa. Yliopistoilla on myös mahdollisuus lakkauttaa koulutusta määrävuosien jälkeen. Jos se näin tekee, kuten Savonlinnassa nyt tapahtui, kyseisistä koulutuspaikoista ja niiden tulevaisuudesta päättää yksiselitteisesti opetusministeriö ja maan hallitus. Sillä ja vain sillä on valta päättää, mitä niille paikoille tapahtuu.
Yliopistolaki sanoo sanatarkasti näin:
"Opetusministeriö ja yliopisto sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan kannalta keskeisistä määrällisistä ja laadullisista tavoitteista sekä niiden toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Opetusministeriö myöntää yliopistoille rahoitusta tässä laissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi valtion talousarvioon otettavan määrärahan rajoissa. Opetusministeriö voi rahoitusta myöntäessään asettaa rahoituksen käyttämiselle ehtoja ja rajoituksia."

Täten OKL:n tapauksessa ministeriö olisi voinut selkeästi ilmoittaa Itä-Suomen yliopistolle, etteivät paikat siirry Joensuuhun.
Jo tämä lienee riittänyt toisenlaiseen tulokseen? Jos ei, opetusministeriö olisi voinut alkaa neuvottelut OKL:n opetuksen turvaamisesta esimerkiksi Helsingin tai Turun yliopiston kanssa, joilla on jo nyt sivutoimipisteitä esimerkiksi Raumalla ja Vaasassa.
Nyt tätä neuvottelua ei haluttu ministeriössä ja hallituksessa edes aloittaa. Mikä oudointa, pääministeri Juha Sipilä ei suostunut edes tapaamaan kaupungin johtoa lakkautuksen yhteydessä, vaikka ratkaisu on kaupungille yksiselitteisesti sen historian surkein yksittäinen päätös!

Kuten Jari Rusanen (IS 11.9.) kirjoittaa, tällainen menettely todellakin kuulostaa tympeältä jopa oppositiopoliitikon mielestä. Katson nöyrästi myös peiliin.
Toissa kaudella edustamani hallitus teki saman virheen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen kanssa: se antoi Oulun yliopiston lopettaa laitoksen sillä seurauksella, että Kainuussa on jo nyt pulaa pätevistä opettajista. Silti se hallitus ei antanut kaikkia vapautuneita koulutuspaikkoja suinkaan Ouluun, vaan niitä jaettiin!
Toisaalta sama hallitus aloitti hammaslääkärikoulutuksen Kuopiossa, mikä on käytännössä tarkoittanut parempia hampaita itäsuomalaisille jo nyt.
Etenkin opettajia ja lääkäreitä kannattaakin kouluttaa eri puolilla Suomea ammattilaisten riittävyyden turvaamiseksi.

Summa summarum: Yksikään yliopisto ei ennen autonomiaa tai sen jälkeenkään pysty päättämään, mitä tai kuinka paljon tutkintoja se tarjoaa.
Jokaisesta opiskelupaikasta päättää edelleenkin opetusministeriö ja siten viime kädessä maan hallitus, joka myös koulutuspaikat rahoittaa.
Siksi muun väittäminen etenkin keskustalaisen pääministeri Juha Sipilän suusta kuulostaa vielä paljon tympeämmältä.

Heli Järvinen
Kansanedustaja (vihr.)
Savonlinna

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.