Lukijalta: Jeesus ei vastannut häneen asetettuja odotuksia

Vastauksessaan kirjoitukseeni (Itä-Savo 2.3.) Sammeli Juntunen todistelee (Itä-Savo 6.3.), kuinka Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että Jumala on toteuttanut juutalaisten pyhissä kirjoituksissa antamansa lupauksen:

”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. – Herra pani kaikki syntivelat hänen kannettavakseen.” (Jes.53) Niinhän se kaiketi meni, että Jeesuksen seuraajat ja mahdollisesti Jeesus itsekin uskoi toteuttavansa Jesajan ennustusta, mutta messiaasta, jonka piti olla Davidin kaltainen vahva sotapäällikkökuningas, on tuo kuvaus kaukana. Jesajahan jatkaa näin:

2 Hän kasvoi Herran edessä niin kuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.

3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana.

10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.

Onkohan minulla lukihäiriö, kun en kykenen näkemään ennustuksessa enempi Davidin kaltaisuutta, kun Jeesuksenkaan? Niin tai näin Jeesus ei vastannut häneen asetettuja odotuksia.

Matti Turunen samassa lehdessä pitää Mooseksen lakia Länsimaisen yhteiskunnan lainsäädännön perustana. Mitäpä ajatella tästä, satoja vuosia Moosesta aikaisemmasta?

Hammurabin laki on vanhin tunnettu kirjoitettu lakikokoelma. Lait kokosi Babylonian kuningas Hammurabi, joka hallitsi vuosina 1729–1750 eKr.

Laki jakautuu 282 pykälään.

Laki käsittelee virkamiesten velvollisuuksia, maanviljelystä ja karjanhoitoa, kauppaa ja velkasuhteita, avioliittoa, vaimon ja lasten oikeuksia, omaisuudensuojaa, rikoksia, vuokria, hintoja, palkkoja ja sakkoja.

Laki oli ankara, mutta ei hyväksynyt vahvemman mielivaltaa. Kuolemaan ei saanut tuomita ketään ilman rehellistä oikeudenkäyntiä.

Tyypillisiä rangaistusta vaativia rikoksia Hammurabin laissa olivat kaksinnaiminen, insesti, pelkuruus sodassa, ihmisryöstö, varkaus, väärennös, väärä todistus ja virka-aseman väärinkäyttö.

Esko Aspivaara
Savonlinna

Luetuimmat