Lukijalta: Demarit tylyjä eläkeläisille

Kansanedustajana ollessaan Kimmo Kiljunen muiden demarikansanedustajien ja koko Paavo Lipposen hallituksen tavoin kannatti eläkkeiden ns. taitettua indeksiä pari vuosikymmentä sitten. Tuon indeksin vaikutuksesta eläkkeet ovat leikkautuneet noin kolmanneksen suhteessa palkkoihin.

Eläkkeelle jäätyään Kiljunen lähti kampanjoimaan taitettua indeksiä vastaan. Meteli on ollut melkoinen, propagandamylly on pyörinyt. Nyt mylly pysähtyi, sillä Sdp:n puoluehallituksen kannanoton mukaan puolue kannattaa edelleen taitettua ideksiä eli eläkkeiden jatkuvaa leikkausta suhteessa palkkoihin.
Sdp:n kannatus eläkeläisten keskuudessa on yli 30 prosenttia ja alle 35-vuotiaiden keskuudessa alle 10 prosenttia Näin ollen tämä Sdp:n puoluehallituksen päätös tulkoon mahdollisimman laajasti eläkeläisten tietoon.
Samalla on hyvä muistaa, että Perussuomalaisten vaatimuksesta nykyinen hallitus korottaa kaikkien pienimpiä eläkkeitä 30 euroa kuukaudessa.

Reijo Tossavainen
ent. kansanedustaja (ps.)
Savitaipale

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.