Lukijalta: Kilpailua ei saa vääristää

Kaikki elvyttävät nyt väkevästi ja hyvä niin. Mutta jos EU:n elvytysrahastosta annettaisiin Suomelle omien elvytysmiljardien päälle avustusta noin 25–30 miljardia euroa, eli yli 10 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt), kuten Kroatialle, se olisi jo jotakin.

Elvytysrahat on sidottava kolmen vuoden kuluessa sinänsä hyviin tarkoituksiin, sanatarkasti muun muassa: ”vihreisiin hankkeisiin, digitalisaation ja taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvaisuuden edistämiseen”, mutta maksatukset ja käyttö jatkuvat pidempään.

Esimerkiksi Espanjan viranomaiset epäilevät, kykeneekö maa käyttämään saamansa rahamäärän järjellisesti. Eikä kovin vakuuttunut ollut italialainen tietokirjailija Anton Montikaan Marja Sannikan ohjelmassa 23.9.

Toki finanssikriisin aikana rahaa meni muutamaan maahan enemmän kuin 10 prosenttia bkt:stä. Se oli kuitenkin lainaa, joka takasi ainakin jonkinlaisen rahankäytön moraalin. Monet silloin tuetut maat ovatkin jo maksaneet merkittävissä mitassa lainaansa takaisin.

Vähintä, mistä nyt tulisi pitää huolta on se, ettei paljon tukea saavat maat käytä saantoaan kilpailuneutraliteetin tai ”level playing field”-periaatteen loukkaamiseen. EU:n idea on yhteiset, rajattomat ja reilut sisämarkkinat. Niitä ei pitäisi nyt horjuttaa valtavilla valtiontuilla.

Koronaan nojaten, noista tukisäännöistä on kuitenkin luistettu komission luvalla väliaikaisesti liki määrättömästi. Kun elvytystukea luvataan ainakin säädösten valmisteluvaiheessa myös yksityisille yrityksille ja jopa käyttöpääomaan, vaarana on, että tuotantoa ja investointeja alkaa virrata maihin, jotka pystyvät tukemaan yrityksiä muita radikaalisti enemmän. Jo nyt on esimerkkejä siitä, että Suomestakin siirretään toimintoja itäiseen Keski-Eurooppaan. Sinne on nyt tulossa rahaa.

Ainakin osa kaavaillaan maksettavaksi EU:n uusilla omilla varoilla, kuten muoviverolla ja digiverolla.

Vaikka pidän yhteisvastuullista avustuksiin perustuvaa elvytys-/lahjapakettia huonona, se toteutunee. Ratkaisematta on kuitenkin vielä se, miten yhteinen velka maksetaan takaisin. Ainakin osa kaavaillaan maksettavaksi EU:n uusilla omilla varoilla, kuten muoviverolla, digiverolla, transaktioverolla, hiilirajaverolla, päästökaupan laajentamisella jne. Ainakin osan näistä kantaisi jokainen jäsenmaa itse ja tulouttaisi sen sitten EU:lle.

Periaatteessa jotkut näistä veroista ovat ihan järkeenkäypiä, mutta eivät kaikki. Hyväksyttävissäkin olevien verojen mahdolliseen käyttöön ottaminen on kuitenkin suuri periaatteellinen asia. Annetaanko EU:lle ensimmäisen kerran oikeus periä omia veroja? Siitähän asiassa on kysymys.

Tuon tyrmääminen sanomalla, että ”jäsenmaa se nämä verot perii”, ei mene ihan näin. Vaikka osa jäsenmaiden keräämistä alv-tuloista menee jo nykyisin EU:n kassaan, silloin kun säädetyn veron tuotto menee sataprosenttisesti EU:lle, kysymys on EU-verosta ja sellaisena se tulisi käsitellä myös Suomessa. Tullakseen käyttöön uudet verot pitää hyväksyä jokaisessa jäsenmaassa.

Verotusoikeuden antamista EU:lle ovat tervehtineet innolla muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz. Viime viikolla myös EKP sanoi tämän ääneen. Tehtäviä elvytysavauksia ja säädettäviä EU-veroja pidetään askeleena kohti yhteisvastuullista finanssipolitiikkaa, viime kädessä yhteisiä velkoja ja kasvavaa määrää yhteisiä menoja.

Sille tielle en lähde. EU:ssa on valtavasti kesken jäänyttä tai huonosti suoritettua tekemistä siinä, mitä varten se nykymuodossaan on olemassa.

Mauri Pekkarinen

Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)