Lukijalta: Lapselle voi puhua kuolemasta

Helsingin Sanomissa oli maaliskuussa juttu otsikolla ”Lapsille pitäisi opettaa kuolemaa koulussa.”

Kirjoitus käsitteli kiinalaisen yhteiskunnan suhdetta kuolemaan. Se vältetään aiheena jopa tervey-denhoidossa, koulussa ja kasvatuksessa.

Hyvä ystäväni saattohoiti läheistään viimeiset kuukaudet. Sain kuulla kokemuksia, jotka olivat rajuja, mutta myös kauniita. Kuoleman lopullisuuteen voitiin valmistautua yhdessä, käydä läpi mennyttä ja jopa tulevaa.

Surun tai vaikeuksien kanssa painivat ihmiset huomaavat, että ihmiset harvenevat ympäriltä. Kuoleman läheisyys pelottaa. Pelätään, ettei osata sanoa oikeita sanoja tai käyttäytyä oikein. Toisaalta; kuinka hyviltä tuntuvat ne, jotka tulevat ja jakavat aikansa vaikeissa hetkissä.

Kirkon varhaiskasvatus on tuottanut monenlaisia kuvaelmia pääsiäisen tapahtumista. Näissä tilanteissa on syntynyt keskustelua siitä, miten esimerkiksi Jeesuksen kuolematarinaan tulisi suhtautua tai miten se näyttäytyy lapsille. Onko se liian raaka tai tarpeellinen kuulla herkässä kasvuiässä oleville?

Lastenohjaajien upea ammattitaito ja sensitiivisyys aiheen käsittelyssä on puhuttanut minua, mutta myös se, missä ja miten me opetamme lapsiamme kuolemasta.

On rohjettava puhua turvallisesti vaikeistakin asioista, jotka tuottavat surua.

Oman poikani ollessa 2—3-vuotias ajauduimme hautausmaalle kävelemään ja hän kysyi, että mikäs tämä paikka on. Pysähdyin ja nielaisin. Ymmärsin, että nyt puhutaan kuolemasta. Olisi ollut helpompi huijata poika katsomaan oravaa tai kaivaa pikkuauto taskusta, mutta jotenkin selvisimme.

Rituaaleilla ja perinteillä on paikkansa myös nykyihmisen elämässä. Niiden synty ja voima on ollut siinä, että ne valmistavat ja laittavat meidät käsittelemään niitäkin asioita, joiden kanssa olemme epämukavuusalueella. Tervehdyskäynti surukodissa, hautajaiset muistotilaisuuksineen tai pitkäperjantain jumalanpalvelus eivät ole turhaan syntyneitä perinteitä.

Suomalaiseen varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmaan on sidottu katsomuskasvatus ja uskonnonopetus tai elämänkatsomustieto. Meillä on vankka ja määrätietoinen pedagoginen suhtautuminen asioihin, jotka koskettavat elämän mysteereitä, lopullisuutta ja ihmisten tapoja käsitellä niitä. Se on vahva turva, kun rakennetaan ihmisarvoista ja toisistaan huolehtivaa yhteiskuntaa.

Kotien vastuuta tarvitaan myös. On rohjettava puhua turvallisesti vaikeistakin asioista, jotka tuottavat surua.

Niin kuin kiinalainen syöpäsairaalan johtajalääkäri Gu Jin totesi: ”Emme voi valita, miten ja milloin kuolemme, mutta voimme vaikuttaa kuolemaa koskeviin asenteisiimme. Ne ovat välitila elämän ja ikuisuuden saumakohdassa.”

Ville Kämäräinen
kasvatuksen työalajohtaja
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta