Lukijalta: Arvoisa Savonlinnan virka- ja luottamusmiesjohto

Kysyin noin kuukausi sitten kesämökkien kiinteistöveron käytöstä. Kiitinkin etukäteen, mutta se oli turhaa, koska ette kiireiltänne ehtineet vastata.

Savonlinnassa oli 2018 tilastokeskuksen mukaan 8 445 kesämökkiä, jotka maksoivat keskimäärin 366 euroa veroa. Siis veroja kerättiin rapiat kolme miljoonaa euroa. Nämä tiedot pohjautuvat Ylen artikkeliin 31.3.2018. Lienevät siis tosia.

Samassa jutussa eläkkeellä oleva kansliapäällikkö työ- ja elinkeinoministeriöstä toteaa mielipiteenään kohtuullisen kesämökin kiinteistöveron olevan 200 euroa ja loppu on rahastusta. Siis Savonlinnassa 166 euroa per kesämökki rahastusta. Siis yli miljoona euroa. Savonlinnan kesämökkien kiinteistövero on noussut vuosien 2014—2018 välillä 39 prosenttia. Ihan kiitettävä nousu.

Nettikeskusteluissa sain ”kertomuksia”, mihin verot käytetään. Keskusteluilla oli viihdearvo mutta totuus on aivan muuta. Ensinnäkin sote-palvelut. Jos ulkopaikkakuntalainen käyttää lääkäriä yms, kotikunta saa aina täysimääräisen laskun. Palokunta, jos hirsimökki palaa voi palokunnan kutsua makkaran paistoon kun matkaa on yli 20 minuuttia eli vakuutus on tärkeämpi. Tiestö, Suomessa kerätään meiltä autoilijoilta noin 8 miljardia euroa veroina, joista tiestöön palautuu noin kaksi miljardia. Olemme kaikki tiemme maksaneet monin kerroin.

Rakentaessamme mökin maksoimme luvista maksun, johon kuului rakentamisaikana viranomaispalvelut. Tarkoittaa siis rakennustarkastajan käynnit yms. Jätemaksut ovat lisäveroa, jota piiloveroksikin voitaneen kutsua.

Sitten siihen meille kaikille tärkeään Puruveteen. Luin netistä olevani yksi Puruveden sotkija, kuten kaikki maanomistajat ja mökkiläiset, siis kaikki, jotka ovat lintua ja norppaa suurempia. Mökin rakentamisen yhteydessä saimme jo valituksen jätevesien käsittelystä. Vastasin, että kaikki rakennetaan asetusten ja määräysten mukaisesti. Ja myös rakennettiin, joten siltä osin omatuntoni on puhdas. Ihmettelen miksi, minä joka viihdyn ja arvostan suuresti Puruvettä ja sen rantoja, sotkisin sen omalla toiminnallani. Sitä en halua.

Seuraan Savonlinnan kunnalliselämää ja näen talouden hoidon olevan vaikeaa. Tiedän myös, mitä kunnallinen päättäminen on, koska istuin vuosikaudet niin valtuuston ja hallituksenkin pöydissä. Mutta onneksi näin valoa tunnelin päässä ja jätin ne pöydät.

Vaikka kritiikkiä päättäjille annoinkin, voitte olla varmoja, että palaamme keväällä kuin muuttolinnut Puruveden rantaan.

Arto Kalliokoski
Perho