Lukijalta: Eteenpäin Etelä-Savo

Tilastokeskus julkaisi uuden väestöennusteen viime viikolla. Väestöennuste kertoo Etelä-Savon väestökehityksestä vuoteen 2040 ja sen laskentaperusteena on käytetty maakuntamme rajuja väestömuutoksia vuosilta 2014–2018. Muistettava on myös se, että kyseessä on trendilaskelma, joka ei huomioi yhteiskunta- tai aluepoliittisten päätösten vaikutuksia.

Viime aikoina on ollut paljon kirjoituksia Etelä-Savon maakunnan tulevaisuudesta ja suunnasta. Ratkaisuehdotuksia maakuntarajojen muokkaamisesta on perusteltu muun muassa alueemme väestötappioilla tai huoltosuhteella.

Keskustan yksi kynnyskysymys hallitusyhteistyön toteutumiselle oli ja on edelleen: ’’Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut turvataan 18 maakunnan pohjalta. Uudistuksessa maakunnista tehdään monialaisia’’.

Tämä 18 maakuntaa pitää sisällään myös Etelä-Savon. Paine Etelä-Savon tulevaisuudesta on alueemme eri toimijoilla, edunvalvojilla ja meillä kansanedustajilla.

Keskustalle kyse on ihmisten peruspalveluista: pääseekö maakunnassa lääkäriin ja ovatko palvelut terveyskeskuksissa ja sairaaloissa laadukkaita. Ihmisten arjen helpottamiseksi, puolustamme Etelä-Savon maakuntaa.

Kansan valitsemien poliitikkojen ja alueemme muiden edunvalvojien tärkein tehtävä on luoda toivoa tulevasta ja kääntää elinvoimaa ylöspäin. Nyt julkaistussa väestöennusteessa ei esimerkiksi oteta huomioon hallituksen budjettiriihen päätöksiä kansainvälistää Parikkala—Syväoro-rajanylityspaikka, jonka on arvioitu tuovan noin 350 000 ihmistä vuodessa sekä lisäävän noin 60 miljoonalla Itä-Suomen matkailun tuloja.

Lisäsimme budjettiriihessä myös Xamk:n Savonlinnan yksikön aloituspaikkoja 150 paikalla vuodesta 2020 alkaen. Viime hallituskaudella paransimme Etelä-Savon saavutettavuutta aloittamalla vitostien perusparannuksen välillä Mikkeli—Juva sekä käynnistämällä Vekaransalmen siltahankkeen.

Mikä olisikaan lopputulos, jos Essote ja Sosteri tulisivat toisiaan puoli tiehen vastaan. Mitä saisimmekaan aikaan, jos keskittyisimme itäisessä Suomessa maakuntatasolla vastakkain asettelun sijaan yhteistyöhön.

Elinvoiman edistämiseksi ja väestöennusteiden kääntämiseksi ei tarvita uusia maakuntarajoja. Sen sijaan tarvitsemme tahtoa neuvotella, vahvaa uskoa ja ennen kaikkea puoli tiehen vastaan tulemista jokaiselta.

Jari Leppä
Maa- ja metsätalousministeri (kesk.)