Lukijalta: Miten kannatte vastuunne, rehtori Mönkkönen?

Tuija Pauhu

Kirjoittaja muistuttaa, kuinka järjestön päätös Savonlinnan OKL:n lakkauttaminen oli myös kansantaloudellisesti.

OKL:n siirron johdosta Savonlinnasta poistui noin 900 opiskelijaa. Kuinka moni heistä siirtyi Joensuuhun, ei ole tiedossani. Eivät varmaan kaikki, eivät halunneet. Kevään hakutietojen perusteella kävi ilmi, että Joensuu ei ollut kovin vetovoimainen paikka, koska sinne ei hakenut läheskään niin moni opiskelija kuin aikaisemmin Savonlinnaan ja Joensuuhun yhteensä. Kymmenen vuotta aikaisemmin rokotitte Savonlinnaa viemällä meiltä Joensuuhun Kääntäjänkoulutuslaitoksen 350 opiskelijaa.

Te olette julkisessa lehtikirjoituksessa sanonut, että te ja Itä-Suomen yliopisto (ISY) kannatte täyden vastuun Savonlinnan OKL:n siirrosta Joensuuhun. Nyt alkaa tulla vastuun kannon aika.

Opettajankoulutuksen lakkautus uhkaa viedä Savonlinnan opiskelija-asuntoyhtiön konkurssiin ja myös Savonlinnan Vuokratalot Oy:n vaikeuksiin. Tästä kaikesta seurauksena voi lehtitietojen mukaan koitua valtiolle lähes 40 miljoonan euron takaus- ja lainatappiot. Savonlinnan kaupungille tulossa olisi seitsemän miljoonan euron ”menopotti”.

Kuinka paljon yliopistonne on hakenut valtion avustuksia Joensuuhun rakennettaviin uusiin opiskelija-asuntoihin?

Tässä olisi nyt aluksi sitä vastuunkantoa, arvoisa rehtori Mönkkönen. Myöhemmin lasku kasvaa, kun otetaan huomioon OKL:n siirron kaikki negatiiviset talousvaikutukset. Oletteko te ja / tai ISY jo ottaneet nämä vastuut huomioon omissa taskurahoissanne ja yliopistonne budjetissa? Nämä odotettavissa olevat kulungit ovat suoraa seurausta yliopistonne toiminnasta, joka yhteiskunnan kannalta on täysin käsittämätöntä. Maalaisjärjen mukaan valtiolla on oikeus vaatia kärsimiensä tappioiden korvaukset niiden aiheuttajalta.

Eikä tässä kaikki! Voitteko kertoa, rehtori Mönkkönen, kuinka paljon yliopistonne on hakenut valtion avustuksia Joensuuhun rakennettaviin uusiin opiskelija-asuntoihin? Nekin ovat valtion kannalta turhia kuluja, koska Savonlinnassa asunnot olivat valmiina, ja nyt niitä joudutaan purkamaan. Sanoisin että hölmöläisten hommaa, ellen pelkäisi loukkaavani heidän kunniaansa. Useita taloja on jo purettu ja uhan alaisina on noin puolet kaupungin 700 opiskelija-asunnosta.

Kertokaapa, hyvä rehtori, näettekö tällaisessa toiminnassa mitään mieltä! Ihan tiedemiehen ja tutkijan näkökannalta.

Unto Sinkkonen
Yliopiston emerituslehtori ja -luottamusmies
Savonlinna