Lukijan lyhyet: Pieni muikku on parasta maultaan. Hyvä, että kaupassa sitä tarjolla. | Nyt syömään

Kansainvälisyyden tahallista väärin ymmärtämistä on se, että opetuksesta ja oppimateriaaleista karsitaan suomalainen juhlakulttuuri. Onko uusi normaali ja trendi olla tietämätön esimerkiksi kristinuskon perusteista. | Kysyn vaan

Nyt on risteyksissä näkyvyyttä Kerimäellä. Kiitos lumen ajajille. | Autoilija

Herätys Filmtown Hukkanen! Katso South Park jakso vuokraamoista parin vuoden takaa. En edes tiennyt moisia olevan enää. Oli ne kyllä mukavia aikoja. | Kiitos

Savonlinnaan tarvitaan erikoisliike, josta saa elokuvat-pelit-karkit-lelut. Yksittäin nämä kaikki kaatuvat, mutta jos olisivat yhdessä. | Ajatus

Vaalit lähestyy, paikalliset kansanedustajamme aloittavat kirjoittelun omista saavutuksistaan kuluneella kaudella. Mielenkiinnolla odotan mitä erinomaista Savonlinnan parhaaksi kansanedustajamme ovat saaneet aikaan omasta mielestään, kansalaisten mielipide taitaa olla jotain aivan muuta. | Optimisti

Maailman parhaat poliisit syyllistyivät huumausainerikoksiin. Valtio köyhtyi, asianajajat rikastuvat. Suomiko turvallinen maa? Puukotuksia tapahtuu harva se päivä. Turun puukotukset olisi ollut estettävissä. Ministereille on erityisen huono ihmistuntemus. Mihin poliisi tarvitsee erityisen kalliita panssaroituja autoja? Pelkääkö hallitus politiikkansa seuraamuksia? Kansanedustajien moraalittomuus on hyvin huolestuttavaa. Syyn ja seurauksen laki on, mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Esivalta ei ole noudattanut Jumalan säätämyksiä. Sen seuraukset ovat äärettömän kovia. Myrskyt lisääntyvät ja vieläkin pahempaa on tulossa. | E. V

Iso Kiitos Talvisalon pururadan hiihtobaanan kunnossa pidosta! Vielä kun kävelijät ja koirien ulkoiluttajat pysyisivät pois sieltä hiihtokauden aikana! — Me tyytyväiset hiihtelijät

Savonlinnan valittajat, myös Puskaradiossa; reppu selkään ja muutto muualle, tämä on ihan hyvä paikka asua, ei valittamista. Teidät valittajat tunnetaan, ette pärjää muualla. | Tosi on nähty

Onko Sosterissa vielä erikoissairaanhoitoa vai onko kielto päällä säästösyistä? Tällainen mielikuva tulee, kun käy terveyskeskuksen lääkäreiden luona, joilla ei tarpeeksi tietoa, asiantuntemusta eivätkä ohjaa jatkotutkimuksiin, jatkohoitoon! Ellei homma muutu, joudun muuttamaan palveluiden äärelle muualle. Sosteri vastatkoon! En ole ainoa tästä kärsinyt, hoitoa vaille jäänyt. | Vastausta odottava

Sarjiksista vielä Fborgis olisi mm. Me-too-näkökulmasta puhdistettavaa ja Kissa Karvisen rentouttava flow takaisin. | Sarjis ystävä

Yleissivistys kapenee. Digihiki ja turha teknologia kasvattaa suvaitsemattomuutta. Psykologia on sielutiedettä ei ateismia. | Syvällisiä ajatusta lisää

Pikkis-nimimerkille ja muillekin tiedoksi: paikallinen apteekki löytyy sekä Citymarketin että Sokoksen tiloista ja parkkitilaa on kummassakin riittävästi. Kannattaa siis kannattaa paikallisia. | Ml. P.

Kyllä se on lähin esimies työyhteisön moitituin ja haukutuin henkilö, ja kaikilla hierarkian tasoilla. | Ja tulee olemaan

Viivi ja Wagner on parasta sarjakuvataidetta. Valitettavaa, jos ei ole kykyä ymmärtää. | Minkäs voit

Koiran omistaja; postilaatikot, postit ja rapunpielet koirankusessa. Miten teillä kotona? Autopaikkakin jo merkkailtu. Ei koiran vika, vaan sinun. | Ulkona on kiva olla