Lukijan lyhyet: Kiitos lämmintunnelmaisesta ja valoa pimenevään iltaan antaneesta perjantain konserttinautinnosta kanttoreillemme ja sydämellisesti illan juontaneelle Aarno Cronvallille! | Irma ja Tapio Tolvanen

Lämpimät kiitokset Sulkavan ambulanssin ensihoitajille, ystävällisestä ja ammattitaitoisesta hoidosta, jota sain 10.7., mökillämme ja matkalla Sulkavalta Savonlinnan keskussairaalaan. Kiitokset myös sairaalan päivystyksen henkilökunnalle hyvästä hoidosta. | Lyhytkestoisesta muistinmenetyksestä parantunut mökkiläinen

Joensuun Kiekko-Pojat perui kaikki harjoitusottelut. Onpa ryhdikäs päätös – hienoa! | Mestis

Kysymys. Olen joutunut käyttämään taksia eri vuorokauden aikaan useita kertoja viime päivien aikaan. Olen kiinnittänyt huomion siihen, että sama kuljettaja toimii yöllä sekä päivällä. Eräs kuljettajista kertoi aloittaneensa klo 02.30. ja työvuoro jatkuisi klo 18 asti. Onko meillä Suomessa enää työsuojelua vai pitäisikö kysyä asiakassuojelua? | Pelottavaa

Miksi en löydä mistään keskustan mielipidettä Etelä- ja Pohjois-Savon yhdistämisestä yhdeksi vahvaksi Suur-Savoksi? Erityisesti herra Lepän mielipide kiinnostaisi. | Antaisiko pohjoisempi savolainen äänen Lepälle?

Seppälä on oikein todenteolla lopettamassa Etelä-Savoa. | Tämäkö on totuus sote-asiassa?

Sulkavalla kepusopulit äänestivät, niin kuin kepun ministerit käski. Sairaala pois. Niin käy kaikissa kepun kunnissa ja Kuopiossa kepu myös jarrulla. | Vaalien odottaja

Ostin viime vuonna tontin. Tuli kiinteistövero, jossa verotusarvo oli yli viisi kertaa kauppasumman. Valitin, mutta alueella tehtyjen kauppojen suuri määrä oli peruste, ettei verotusarvoa tarkisteta. | Valtion torppari

En usko, että Kys:ssä vapistaan Arto Seppälän uhkauksista erota Kys-ervasta, taitaa Seppälän omatuoli natista. Itä-Savo ei ole Etelä-Savoa, se liitto lopetetaan. | Pidetään sairaala

Terveydenhuollon palveluissa olisi hoitohenkilökunnan syytä kysyä asiakkaalta, käyttääkö hän mobiilipalveluita, eikä vain ilmoittaa, että katsokaa sitten vastaukset ja ohjeet kanta.fi:stä. Meitä on vielä paljon, jotka emme käytä nettiä kovinkaan laajasti. | Mummo maalta

Henkilö, joka Kauppaseuralta 12.9. poistuessa otit naulakosta takin, eihän sinulla ollut edes takkia! Mietipä sitä. | Takiton

Tarkoitus ei ollut halveerata naisia, vaan kiinnittää huomiota pukeutumiseen, suorat mustat housut tai perinteiset "peltihousut" eli farkut niin löytyy tyylikkyys ja naisellisuus. | Martti

Rantasalmen jätehuollosta vastaaville, miksei puutarhajätepaikka voi olla auki muulloinkin kuin maanantaisin? Keväisin ja varsinkin näin syksyllä lehti- ym. puutarhajätettä tulee paljon ja olisi hyvä, jos niitä voisi viedä pois sitä mukaa kun pihojaan siivoaa, eikä tarvitsisi säilytellä päiväkausia roskia peräkärryissä tms. | Iso piha ja paljon lehtiroskaa

Olipa tökerö kirjoitus taksi Reino Vänskältä, varsinkin kun pitäjien autot nimenomaan toimivat väärin. | Taksiasiakas

Vastaus Vänskälle, en ole taksimies, enkä taksinainen, en edes taksipersoona. Kaikki kirjoittamani olen kuullut sairaalasta poistuvien henkilöiden kertomana. Jos takseilla ei ole halua ajaa normaali kyytejä esim. Enonkoskelle, Punkaharjulle sekä Vuoriniemelle tai Savonlinnan keskustaan, koska kyydit eivät ole ns. Kela-kyytejä. Ihmettelen suuresti, miksi täytyy varata pysäköintipaikat SKS:n edessä. Suomessa on hauska sananlasku: Se koira ulahtaa, johon kalikka kalahtaa! | R. Jameson

Uusimmat uutiset