Lukijan lyhyet: Savonlinnalaisena vaadin, että kaupunki ostaa Rauhalinnan. Varojen kartuttamiseksi ehdotan kansalaiskeräystä ja talkootyötä. | Ulla Ulpukka

Ihmiset kyselevät, miksi Savonlinnaa lyödään lyömästä päästyä. Yhtenä esimerkkinä tänä oikeustoimen typistäminen lähiaikoina. Ihmisten pitäisi kysyä politiikoilta, päättäjiltä ja muiltakin vaikuttajilta esimerkiksi medialta, miksi he antavat näin tapahtua vuodesta toiseen. ”Suoneniskuja” on ollut monenlaisia ja paljon. Ei ihme, jos silloin taudin osaltaan määrittelyksi tuleekin kaikkinainen anemia. Ja siitä kertovat mm. Olavinkadun liikkeiden tyhjät näyteikkunatkin. kysymys kuuluu, mikä on poliitikkojen vastuu? Ja kannattaako näitä nykyisiä enää äänestääkään, lakaiseeko uusi luuta paremmin? | Keisari Dementianos

Kiitos savonlinnalainen Pietari Ahtiainen vertaistuesta ja hyvistä ohjeista, joita olen saanut blokistasi. Olet hyväsydäminen ja viisas ihminen. | Helmi

Astmaatikot taloyhtiöissä! Vaatikaa kotiinne raikasta tupakansavutonta sisäilmaa! Terveydenhuoltolaki sallii jo sen. | Ei enää tupakoitsijoiden tyranniaa

Vanhempana ihmettelen, ettei lapselleni kerrottu päiväkodissa miksi Joulua vietetään. Mutta joogaa, idän uskontoa opetetaan ja harjoitetaan vanhemmilta kysymättä. | Miten näin voi olla

Kiitos järjestäjille mahtavan upeasta ilotulituksesta Miekkoniemellä Uuden Vuoden aattona. Se kyllä voitti kirkkaasti kaupungilla nähdyn. — Suurkiitos

Postin johto päätti varhaisjakelun jouluisissa muutoksissa säästää kokemuksessa ja ammattitaidossa. Asiakastyytyväisyys tulee ilmeisesti liian kalliiksi. | Irtisanotullakin lehdenjakajalla on ylpeytensä

Matkailu — mitä voimme tarjota täällä? Hiljaisuuden, rauhallisuuden, luonnon puhtauden, kylmän lumisen talven, pimeydenkin. 90 prosenttia maailman ihmisistä ei näitä kotonaan näe. Toisaalta matkailun lisääntyessä menetämme osan näistä. | Noidankehä

Miksi? Kiellämme itseltämme perinteitä ja tosiasioita, jotka ovat kuuluneet kulttuuriimme ja kannatelleet meitä vuosisatoja! Halutaan nopeasti luoda ”uusi normaali”. Montako virttä koulujen joulujuhlissa saa laulaa yms. Kuka ja missä näitä kieltoja halutaan? Mitä uutta tilalle laintulkitsijat ja valiokunnat suunnittelevat ja tarjoavat! Joulua saatiin vielä kuitenkin viettää kaupallisemmin kuin aikoihin. Kirkonkellojakin voitaneen vielä soittaa? | Perinteinen ”Ankeinen”

Varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen luke perustuslakivaliokunnan päätös oikein sekä Jeesuksen sanat Matteus 19:14: Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, samalla tavalla? Kiitos Pekalle, olet järjen mies! Missä se suvaitsevaisuus, edes Jouluna? | ”Pikkujeesus”

Ympäri maapalloa räiskytellään raketteja. Ei edes vihreät kampanjoi paukuttelua vastaan. Onneksi alkoi uusivuosi. On kaikki 12 kk aikaa taistella maapallon puolesta. | MP

Luetuimmat

Uusimmat uutiset