Pääkirjoitus: Punkaharju sai ansaittua ja hyödyllistä huomiota

Punkaharjun nimeäminen Vuoden Retkikohteeksi on hieno tunnustus poikkeukselliselle paikalle. Erityisen arvokkaaksi tunnustuksen tekee se, että tulos ratkaisiin yleisöäänestyksellä. Voittaja julkistettiin perjantaina suuressa messutapahtumassa Helsingissä.

Punkaharjun nimeäminen Vuoden Retkikohteeksi on hieno tunnustus poikkeukselliselle paikalle. Erityisen arvokkaaksi tunnustuksen tekee se, että tulos ratkaisiin yleisöäänestyksellä. Voittaja julkistettiin perjantaina suuressa messutapahtumassa Helsingissä.
Punkaharju tunnetaan hyvin ympäri Suomen monesta asiasta. Poikkeuksellisen luonnonkauneuden takia Punkaharjua on ihailta 1800-luvulta asti. Harjumaisema lumoaa myös oman seudun väkeä.
Kansallismaisemaan perustettiin luonnonsuojelualue vuonna 1991. Mutta itse asiassa alue on suojeltu jo paljon aikaisemmin. Suomen Ladun tiedotteessa kerrottiin, että Punkaharju on yksi maailman vanhimmista luonnonsuojelluista alueista, sillä Nikolai II suojeli alueen keisarillisella julistuksella vuonna 1843.
Kilpailun teemana oli historia. Punkaharjulla on teemoitettuja reittejä, joiden varrelta löytyy monta tunnettua kohdetta: Salpalinjan juoksuhaudat, Metsämuseo Lusto, Taidekartano Johanna Oras ja Luonnonvarakeskuksen puulajipuisto.
Savonlinnan seudulla Punkaharju on ylpeyden aihe ja houkutteleva matkailukohde. Välttämättä kotiseudulla ei edes tunneta kaikkia retkeilyreittejä, patikkapolkuja ja melontareittejä, jotka tarjoavat mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen vuoden ympäri.
Palkitseminen antanee positiivista ylpeyden aihetta Punkaharjulla ja Punkaharjun Matkailu ry:n sisällä. Myös 5000 euron palkintosummalle on varmasti käyttöä.
Kilpailun ja voiton tuoman huomion voi varmasti laskea myös rahassa. Kisa on ollut mainio mahdollisuus saada uutta huomiota Punkaharjulle kokonaisuudessaan.

Tiina Ojutkangas

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo