Pääkirjoitus: Urheilijatkin tarvitsevat työrauhan – Kilpaurheiluun pesiytyneistä vääristä ja alistavista toimintatavoista on päästävä pois

Lokakuussa 2017 Yhdysvalloista alkanut ja maailmanlaajuiseksi levinnyt #metoo-kampanja on avannut lukuisia asioita, joista on tietoisesti vaiettu Suomessakin.

Yksi sellainen asia on tiistaina julkaistu Suomen urheilun eettisen keskuksen tutkimus Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa. Tutkimukseen osallistui peräti 9 000 urheilijaa, joten tutkimusta voidaan pitää laajana ja kattavana. Tutkimuksen vastuullisena tutkijana toimi yhteiskuntatieteiden tohtori Annukka Lahti Jyväskylästä.

Tutkimuksen tulokset ovat korutonta luettavaa. Kaikista naisvastaajista 26 prosenttia on havainnut seksuaalista tai sukupuolista häirintää ja peräti 32 prosenttia kokenut seksuaalista häirintää. Miesten kohdalla vastaavat luvut ovat 12 ja 19 prosenttia. Eniten häirintää tapahtuu tutkimuksen mukaan aikuisten maajoukkuetasolla.

Häirintä on väärin ja paheksuttavaa kaikissa tilanteissa, siihen ei oikeuta ikä, sukupuoli tai mitkään muutkaan ominaisuudet.

Surullista on, että tutkimus paljasti myös alaikäisten joutuvan seksuaalisen häirinnän ja muun muassa törkyviestien kohteeksi. Yleisurheilija Ella Räsäsen rohkea avautuminen (HS 8.9.) kokemuksistaan 15–16-vuotiaana ovat ikäviä, mutta karuudessaan todennäköisesti vain jäävuoren huippu.

Kilpaurheiluun pesiytyneistä vääristä ja alistavista toimintatavoista on päästävä pois. Nuorelle, lahjakkaalle urheilijalle häirinnän kohteeksi joutuminen voi olla este kehittymiselle tai jopa syy kilpaurheilun lopettamiseen. Nuorella urheilijalla ei ole myöskään keinoja käsitellä asiaa, varsinkaan, jos hänellä ei ole aikuisen tukea.

Yhtä lailla epäasiallinen seksuaalinen häirintä voi olla este myös aikuisurheilijan tuloskehittymiselle. Ainakin se on turha taakka kannettavana kaikkien muiden odotusten lisäksi.

jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi

Kommentoidut