Pääkirjoitus: Norpasta syntyisi hyvä imago

Rantasalmen Järvisydämen yrittäjä Markus Heiskanen sanoo Itä-Savon haastattelussa (19.5.), että seudun matkailun kehittymisen kannalta tärkeintä on tehdä niin Mikkelin kuin naapurimaakuntien kanssa yhteistyötä koko Saimaan tunnetuksi tekemiseksi.

Arviossaan hän on oikeassa, sillä Saimaan vesistö ja sitä ympäröivä luonto on monipuolisuudessaan ainutlaatuinen, ja samalla yksi osa kauneinta Suomea.

Yksittäisellä kunnalla tai edes maakunnalla ei kuitenkaan ole riittäviä resursseja hoitaa markkinointia yksin, joten yhteistyö on ainoa järkevä toimintamalli.

Tänä päivänä matkailijoiden kasvava ryhmä on luonto- ja elämysmatkailijat. Suomella, ja erityisesti Saimaan alueella, on loistavat edellytykset kehittää juuri luontomatkailua, jota pönkittää hyvin tuore tutkimus, jonka mukaan Suomessa on maailman puhtain ilma.

Savonlinnalla on Saimaan kunnista kuitenkin ainutlaatuinen valttikortti, jota sen tulisi hyödyntää matkailu- mutta myös muun imagon rakentamisessa paremmin.

Savonlinna julistautui noin kymmenen vuotta sitten saimaannorpan kotikaupungiksi, mutta imagon rakentaminen jäi kesken.
Harvalla kaupungilla on mahdollisuutta kertoa, että juuri meidän alueellamme asuu nisäkäs, joka kuuluu maailman uhanalaisimpiin, ja jonka suojelemiseksi yhä useampi seudun asukas on valmis sitoutumaan.

Norpan ympärille on helppo rakentaa hieman salaperäinen mutta luontokappaletta kunnioittava, todellinen tarina, joka kiehtoo matkailijoita. Ja Savonlinnan seudun sisääntuloväylille voisi ensimmäisenä pystyttää tervetulokyltit saimaannorppakaupunkiin.

Jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi