Pääkirjoitus: Suru-uutinen keskelle joulua

Kesken rauhallisinta joulunviettoa kantautui Helsingin Arabianrannasta järkyttävä uutinen.

8-vuotias koulupoika oli saanut surmansa yksityisasunnossa ja teosta on otettu kiinni vuonna 1982 syntynyt mies. Tapahtuman järkyttävyyttä lisää se, että tällä hetkellä poliisi tutkii tekoa murhana. Rikoslain 21 luku 2 § määrittelee tapon murhaksi muun muassa, jos se on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.

Poliisi selvittää tapahtunutta kaikessa hiljaisuudessa, eikä julkisuuteen ole annettu tietoja. Ihmisten mielissä on kuitenkin kysymys miksi, miksi puolustuskyvytön lapsi, miksi juuri jouluna? Aikanaan kysymyksiin saataneen vastaus, mutta erityisesti jouluun kohdistuvat suuret odotukset tiedetään ajankohdaksi, jolloin väsymys ja aikaisemmin selvittämättömiksi jääneet asiat puhkeavat riidaksi, joka voi saada liian suuren mittakaavan. Usein riitelyä on vauhdittamassa myös alkoholi, jolloin seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Tärkeänä osana suomalaiseen jouluun kuuluu muistaa poisnukkuneita rakkaita, läheisiä ja ystäviä. Monelle joulurauhan, muistot ja kaipauksen tuo kävely kynttilämeressä kylpevällä hautausmaalla, ja ehkäpä juuri siksi uutinen lapsen murhasta koskettaa tavallistakin syvemmältä.

Tapahtuman koskettavuudesta kertoo myös se, että Arabiarannan asukkaat halusivat kokoontua yhdessä muistamaan ja suremaan koulupojan kohtaloa sekä hakemaan samalla myös lohtua.

Hiljaiseen hetkeen tuodut kymmenet ellei sadat kynttilät kertovat välittämisestä ja yhteisestä surusta, samalla kynttilät ovat viesti koulupojan läheisille, että he eivät ole surussaan yksin.

jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet